Viimeistelyssä vikaa

FC Vaajakoski – TP-47 0-1 (0-1)

FCV ei onnistunut millään maalinteossa, ja niin pisteet lähtivät kauas pohjoiseen TP-47:n mukana. Viimeisin voitto on saavutettu elokuun alussa SJK:ta vastaan, joten nyt olisikin ollut aika kaapata pisteet kotiin.

Kotijoukkueella oli selvästi vierailijoita enemmän maalipaikkoja pitkin ottelua, mutta jostain syystä niitä ei millään kyetty hyödyntämään. Jukka Kososelle siunaantui yksi ottelun ensimmäisistä viimeistelypaikoista, kun Niko Leppänen jakoi palloa takatolpalle. TP:n maalivahti Lauri Rönkkö oli kuitenkin mahtavassa vireessä, ja niin maali jäi vaajakoskelaisille vain haaveeksi.

Myös kärkimies Tomppa Karlstedt innostui tuhlailemaan paikkoja, tällä kertaa oikein urakalla. Avausjaksolla Kautto ja Leppänen pelasivat Tompalle jopa kaksi läpiajoa, mutta maalia niistäkään ei syntynyt.

Kun kotijoukkueelle ei maistunut, tekivät torniolaiset sen mitä pitikin. FCV:n maalissa tänään pitkästä aikaa pelannut Teemu Holopainen torjui kovan laukauksen eteensä, ja TP:n Marko Ahonpää pääsi tinttaamaan kuulan reppuun rangaistusalueen rajalta, kun kellossa oli 36 minuuttia.

Tauon jälkeen FCV onnistui jälleen luomaan hyviä paikkoja, ja etenkin Gini Leppäsellä oli paikka tuoda joukkueensa johtoon. Muutaman kauniin syötön jälkeen Leppänen sai pallon maalin edustalla, mutta laukaus suuntautui hieman maalin oikealta puolelta ohi.

Myös torniolaisilla oli muutama erittäin hyvä paikka kasvattaa johtoaan. Vaihdosta kentälle tullut Aleksi Gullsten esiintyi pirteästi, ja haastoi vaajakoskelaisten puolustusta ahkerasti. Muutama kikka onnistuikin, ja pakit jäivät tyylikkäästi taakse, mutta viimeistely ei onnistunut millään. Osansa tässä oli toki Temppeli Holopaisella, joka pelasi todella hyvän pelin.

Vielä aivan ottelun viime minuuteilla FCV sai rakennettua erinomaisia paikkoja, mutta eipä niistäkään saatu mitään merkittävää aikaiseksi. Paremmalla viimeistelyllä tästä ottelusta olisi otettu tyylikäs voitto, mutta tänään se ei vain onnistunut.

Ottelupöytäkirja