Vielä yksi Ylivieskassa

FC YPA – FCV sunnuntaina klo 14.00

Tulevana sunnuntaina käydään miesten kakkosdivisioonan päätöskierros, ja vaajakoskelaisille viimeisen haasteen heittää YPA Ylivieskasta. Ottelun voittajalle on jaossa mainetta sekä hieman kunniaa, mutta sarjasijoitusten kannalta peli on lähestulkoon merkityksetön. YPA on parkkeerannut itsensä sijalle kolme, mutta FCV:n täytyy antaa vielä hieman kaasua, sillä takana vaanii samaan pistemäärään yltänyt JBK, joka puolestaan kohtaa Vasa IFK:n.

Vierasjoukkueelta odotetaankin sunnuntaina huomattavasti kovempaa peli-intoa kuin edellisessä ottelussa Norrvallaa vastaan, ja tässä matsissa olisikin mainio paikka napata päänahka yhdeltä sarjan kovimmista joukkueista, ja kaapata samalla C-lohkon kuudes sija. YPAlle kotona kärsitty raju 0-5 -tappio olisi sekin suotavaa ”paikata” vierasvoitolla ja päättää näin kausi täydellä pistepotilla.

Pörssin kärki kohtaa

Sunnuntaina Ylivieskassa kohtaavat myös sarjan kaksi kovinta maalintekijää, FCV:n Tomi Karlstedt sekä YPAn Dragan Pejic. Kummankin jäätyä edellisessä pelissä maaleitta, on Tomppa edelleen kolmen maalin päässä ykköspaikasta, joten tilaston voitto näyttää valitettavan epätodennäköiseltä.

Status Quo sairasosastolla, ei sittenkään

Pitkäaikaispotilaiden lisäksi sairastuvalle ilmoittautui Kimmo Huisman selkävaivat, ja Mikko Kytölä Vatsakrampit/repeämä. Vaajakoski lähtee peliin siis hyvin kapealla joukkueella. Kimmon selkä oireili jo viime pelissä ja mies jouduttiin ottamaan vaihtoon. Mikko taasen ei kyennyt edes pelaamaan edellisessä pelissä vatsa vaivojen vuoksi. Molempia odotettiin joukkueen mukaan, mutta viimeaikaiset tiedot eivät mahdollistaneet tätä.

Muuta jännää Kakkosessa

Oulun nousukamppailu herättää varmasti kakkosdivarin peleistä suurimman huomion, eikä suotta. Sunnuntailta perjantaille siirretty FC OPA – OPS-jp on huippumielenkiintoinen monelta kantilta, eikä siitä tule todellakaan panoksia puuttumaan. Kyseessä on sarjan viimeinen kierros sekä paikallis- ja kärkikamppailu; Tämän ottelun voittaja pelaa ensi kaudella Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, Ykkösessä. Tasapisteissä olevilla joukkueilla on kummallakin hurjat nousuhalut, joten sarjan kärkipaikkaa keskenään vaihdelleet seurat panostavat tähän koitokseen varmasti kaiken minkä pystyvät.
Median puoleltakin kiinnostusta löytyy, ja ottelu selostetaan todella harvinaislaatuisesti radiossa, Oulun paikallisessa Radio Megassa. Mikäli et kuitenkaan juuri tänä perjantaina satu liikkumaan Oulun seudulla, voit vapaaehtoisesti kuunnella klo 18.00 alkavan lähetyksen netistä Megan nettisivujen kautta.

Täältä tähän.