Valmentajat esittelyssä: Jarkko Kivi, A-juniorit

Tänä kesänä Vaajakoskella on nähty myös A-juniorijoukkue, joka pelaa valtakunnallista P20 Ykköstä. Kausi aloitettiin seitsemän joukkueen lohkossa, jossa FCV A:n lisäksi mukana olivat Futura Juniorit Porvoosta, vantaalainen Koivukylän Palloseura, helsinkiläiset HJK/2 ja Ponnistus, Parolan Visa Hattulasta sekä yhdistelmäjoukkue TuPS/ KP-75 Tuusulasta/Keravalta. Syyspuoliskolle mukaan liittyivät myös P20 Kakkosessa alkulohkonsa voittaneet HJK/sin ja Pöxyt/Tronit Espoosta. Seitsemästä ottelustaan Vaajakosken A on voittanut kolme ja hävinnyt neljä sijoittuen tällä hetkellä viidenneksi. FCV:n ryhmän vastuuvalmentajana kaksivuotisella sopimuksella on toiminut Jarkko ”Jakke” Kivi.

Innostus jalkapalloa kohtaan Kivellä on ollut pikkupojasta lähtien. Sitä valmentaja ei osaa itsekään kertoa miten ja mistä on tämän innostuksensa perinyt, sillä lapsuuden perheessä ei ole ollut jalkapallotaustaisia henkilöitä vanhemmissa eikä isovanhemmissa. Pienestä pitäen Kivi on seurannut lajia TV:stä ja lehdistä. Oma pelaaminen alkoi pihapeleistä ja joukkueessa harrastaminen 7-vuotiaana.

”Pelaajaurani alkoi Palokan Riennosta 7-vuotiaana, siellä pelasin 15-vuotiaaksi.”

Palokan vuosien jälkeen edessä oli siirtyminen JJK:n riveihin, jossa pelaaminen kesti yhden kauden ja sitten olikin vuorossa välivuosi lajista. Välivuoden jälkeen Jakke palasi Palokan joukkueeseen ja pelasi siellä vielä reilun kauden verran. A-junnuiässä hän kuitenkin ripusti nappikset naulaan ja on sen jälkeen pelaillut satunnaisesti erinäisiä firmaliigoja.

Parhaat muistot peliuralta Kivelle ovat jääneet turnauksista, joissa hän juniori-iässään pääsi kiertämään. Ikimuistoisin elämys on Tanskasta Dana Cup 1993, jonka tunnelma ja etenkin runsas yleisö junnupeleissä oli hienoa koettavaa. Aluksi yleisömäärä peleissä loi jännityksen, mutta lopun viimein oli mahtavaa pelata katsojien edessä. Se oli myös hienoa aikaa olla joukkueen kanssa viikon verran kaukana kotoa.

41-vuotias Kivi asuu Palokassa ja perheestä löytyy kolme futaavaa poikaa. Päivätyönsä hän tekee osaomistamassaan metallialan koneistus alihankinta yrityksessä. Kaikki vapaa- aika menee jalkapallokentillä.

”Jos ei oman joukkueen treeneissä niin, sitten ollaan mukana jomman kumman nuoremman poikani treenejä/peliä katsomassa.”

Kiven valmennusuran alku oli sattumankin kauppaa. Vuonna 2009 hän lupautui PaRin -03 syntyneiden poikien väliaikaiseksi valmentajaksi, kun silloinen päävalmentaja joutui töiden perässä muuttamaan toiselle paikkakunnalle. Tästä käynnistynyt valmennuspolku Palokan Riennossa jatkui vielä viime vuonnakin 2020 ja viimeisimpänä joukkueenaan Jarkko luotsasi organisaation B-junioreita.

Välissä Kivi on toiminut myös KSU:n (Keski-Suomi United) päävalmentajana kaudella 2018. PSL-liigaa pelannut joukkue saavutti tuolloin Suomen Palloliiton tason 2 hopeiset mitalit lopputurnauksessa. Mukana Jarkko on ollut myös Keski-Suomen osa-alueleireillä valmentamassa 2003-syntyneiden ikäkausijoukkueita. Valmentajakoulutus Kivellä on UEFA B, jonka hän on suorittanut vuonna 2016.

Viime vuoden keväällä Kivi sai FC Vaajakosken toimesta kontaktia A-juniorijoukkueen perustamisesta ja ehdotuksen joukkueen valmentamisesta.

”Viime kevät ja kesä palaveerattiin ja visioitiin Sisu Etelälahden ja Sami Okkosen kanssa, ja tässä sitä nyt ollaan A-junnujen valmentajana.”