Vaajakoskelaisille avauspisteet

Sateinen lauantai ei kerännyt yleisöä Jyskän kentälle, mutta se ei vaikuttanut kotijoukkueen esitykseen. Vaajakoskelaiset olivat päättäneet ottaa kolmepistettä ja sen he myös tekivätkin. Ottelusta oli etukäteen povattu tasaista vääntöä, mutta sitä se ei tarjonnut, sen verran vahvempi kotijoukkue oli. Loppulukemat 4-2 eivät kertoneet aivan koko totuutta.

Ottelu lähti käyntiin Vaajakoskelaisten hienoisella hallinnalla ja jo ensimmäisen 15 minuutin aikana vieraiden puolustus joutui tositoimiin. 19 minuutin jälkeen kotijoukkue sai rangaistuspotkun jonka maalivahti Jarkko Suonpää kävi laittamassa varmasti sisään 1-0. Kotijoukkue hallitsi kenttätapahtumia ja kärkikaksikko Jukka Kosonen, Tomi Karlstedt olivat alati vaaralisia. Jukka pääsikin viimeistelemään 2-0 maalin ajassa 44 Eemeli Vähäsöyringin upeasta keskityksestä. Riemua riitti vain minuutin, kun vaihdosta tullut Alexei Eremenko vapautti Staffan Svenlinin maalintekoon. Tauolle mentiin tilanteessa 2-1.

Toisella puolikkaalla Vaajakoskelaiset lisäsivät hallintaa ja loivat useita erinomaisia tilanteita, vieraiden maalivahti Jesse Öst piti kuitenkin joukkueensa pelissä mukana. Vaajakoskelaiset siirtyivät 3-1 johtoon, kun vapaapotkun jälkihässäkästä Mikko Kytölä runnoi pallon maaliin. Vain kaksi minuuttia myöhemmin Tomppa pääsi läpiajoon, mutta vieraiden maalivahti torjui ja paikalle juossut Jukka siirsi pallon tyhjiin 4-1. Vieraat kaunistelivat lukemia Eremenkon tehtyä loisteliaan yksilösuorituksen jälkeen 4-2. Näillä numeroilla Vaajakoskelaiset korjasivat ansaitut kolme pistettä.

FC Vaajakoski: Jarkko Suonpää, Jere Keskinen, Jarmo Leskinen, Aapo Autio(c), Juha-Matti Häkkinen, Mikko Kytölä, Eemeli Vähäsöyrinki, Kimmo Huisman(84 Kalle Kautto), Simo Ihalainen, Tomi Karlstedt(66 Arash Muridiazd), Jukka Kosonen(71 Saikou Jabang)

Vaihtopelaajat: Teemu Holopainen, Janne Muurikainen, Kerkko Huhtanen, Juha Korhonen

JBK: Jesse Öst, Alexander Storskrubb, David Nyman, Markus Kronholm, Staffan Svenlin, Mika Pitkänen(37 Alexei Eremenko), Kristoffer Knuts, Mathias Kronholm, Thomas Kula, Daniel Kock, Joakim Häggblom

Maalit: 1-0 Jarkko Suonpää 2-0 Jukka Kosonen 2-1 Staffan Svenlin 3-1 Mikko Kytölä 4-1 Jukka Kosonen 4-2 Alexei Eremenko

Varoitus: FCV Jere Keskinen, Eemeli Vähäsöyrinki. JBK Markus Kronholm, Mathias Kronholm.

Veikkauspörssi: 1. Jukka Kosonen 2. Eemeli Vähäsöyrinki 3. Staffan Svenlin

Veikkausraadissa: Kari Hokkanen, Kimmo Markkanen, Veikko Koskinen

Lisää kuvia täällä! (klikkaa)

{multithumb}

SJK – FCV 2-1 (2-0)

FC Vaajakoski matkasi Seinäjoelle kauden ensimmäiseen vierasotteluun. Paikallinen kerho oli valmiimpi ja vei ottelun 2-1, vaajakoskelaisten lopun hurjasta painostuksesta huolimatta.

Pohojanmaalla oli viime aikoina katseltu ilmeisesti hieman liikaa hokia, sillä peli aloitettiin juhlallisesti Maamme-laululla. Ottelun alku oli vaikea ja SJK sai viiden minuutin jälkeen harjoitella kulmia. Neljäs tuotti tuloksen kun Marko Hutun kulma painui suoraan takanurkkaan. 8 minuuttia myöhemmin Tommi Haanpää pelataan tilanteeseen, röyhkeä ajo maalille ja 2-0. Tämän jälkeen myös vaajakoskelaiset syttyivät peliin, mutta tauolle mentiin kerhon 2-0 johdossa.

Toisella jaksolla vaajakoskelaiset olivat hereillä ja 62 minuutilla tuli kavennus. Eemeli Vähäsöyrinki heitti matalan keskityksen linjan taakse, johon Jukka Kosonen kerkesi päineen ja tilanne 2-1. Lopun hurja painostus ei tuottanut kaivattua tulosta, vaikka kärkeen nostetulla Jarmo Leskisellä oli kaksi loistavaa tekopaikkaa. SJK piti pisteet Seinäjoella luvuin 2-1.

FC Vaajakoski: Jarkko Suonpää, Kerkko Huhtanen, Jarmo Leskinen, Aapo Autio (C), Jere Leskinen, Eemeli Vähäsöyrinki, Arash Muriyazd (74 Aapo Kuortti), Kimmo Huisman, Simo Ihalainen, Mikko Kytölä (68 Janne Muurikainen), Jukka Kosonen (82 Juha Korhonen)

Vaitopelaajat: Matti Koekela, Lauri Leskinen

SJK: Petri Välimäki, Mikko Väänänen, Tiitus Lehtinen, Ville Pajula (84 Jukka-Pekka Salminen), Toni Kujala, Marko Huttu (66 Ville Kukkanen), Petri Niemi (C), Mikael Muurimäki, Juha Etelä-Aho, Tommi Haanpää (77 Timo Rauhala),Petri Huttu

Vaihtopelaajat: Aki Lyyski, Jukka Yli-Renko, Jukka Ahola, Jaakko Lampi

1-0 Marko Huttu 4

2-0 Tommi Haanpää 12

2-1 Jukka Kosonen 62

Varoitukset: FCV Jere Keskinen/ SJK Toni Kujala, Mikael Muurimäki

{multithumb}

Bussi starttailee Vaajakosken mykistävän kauniissa maisemissaMali tsekkaileeAlku ei välttämättä ollut toivotunlainenSuomu valppaanaSuomulla menee hyvin