7×7 peli-ilta Keuruu 8/6/09

Kauden kolmas peli-ilta päästiin pelaamaan Keuruun uudella hienolla tekonurmella. Tällä matkapeli reissulla vastaan tulivat PaRi 98 ja LKP.

Ensimmäinen peli oli Palokan tyttöjä vastaa joka tiedettiin kovaksi joukkueeksi jo talven futsal-sarjan perusteella. Jo pelin alussa kävi selväksi, että ennakko arvaukset pitivät paikkansa. PaRi aloitti voimakkaasti hyökkäämällä ja pallo osui FCV:n maalin ylärimaan jo ensimmäisen minuutin aikana. Pelin sävel oli tässä suhteessa selvä, me puolustimme minkä pystyimme ja vastustaja hyökkäsi. Toisessa erässä FCV pääsi jo hiukka paremmin vauhtiin mukaan ja pääsi jopa muutaman kerran kokeilemaan hyökkäämistä. Ansiokkaasta puolustustaistelusta huolimatta peli päättyi 10-0 Palokan eduksi.

Toisessa pelissä vastustaja oli sitten Laukaan LKP. Tämä peli alkoikin sitten heti huomattavasti tasaisemmissa merkeissä. Jossain määrin peli eteni jopa enemmän FCV:n tyttöjen vauhdissa vastustajan keskittyessä enemmän puolustamiseen ja kärkkäiden pistohyökkäysten tekemiseen. Ensimmäisen erän lopulla Juuli pääsi hienosti tuikkaamaan maalin Iinan antamasta kulmapotkusta, peli 1-0. Toinen erä alkoikin sitten enemmän tai vähemmän FCV:n hallinnalla. Juuli jatkoi maalintekoa tilanteeseen 2-0 ja pian sen jälkeen upeasta Iinan pystysyötöstä Juuli viimeisteli hattutemppunsa 3-0. 4-0 johtoon päästiin Iinan murtautuessa LKP:n puolustuksen läpi ja tekemällä vastustamattomasti maalin vastustajan verkkoon. Vielä pelin loppu vaiheessa LKP:n tytöt pääsivät myös maalien makuun tasoittamalla peliä yhdellä maalilla. Näin illan toinen peli päättyi FCV:lle numeroin 4-1. Tästä oli mukava lähteä grillimakkaran syönnin jälkeen ajelemaan takaisin Vaajakoskea kohti.

3.6.2009 Petäjävesi P95 piirisarja

Tasa-arvovaltuutettu olisi ollut tyytyväinen PetPet:n joukkueen kokoonpanosta, tyttöjä oli ainakin riittävästi. FCV otti heti pelin hallintaansa. Pallo ei paljon käynyt FCV:n kenttäpuoliskolla ja syöttöpeli toimi. 10 minuutin kohdalla Juhanan maanuoliainen upposi maalin nurkkaan. Tämän jälkeen hallinta siirtyi yllättäen PetPetille ja tasoitus tuli parin kymmenen minuutin kohdalla hyvästä vaparista. Veke koitti herätellä joukkuetta ja aika pian Tero ampuikin maalin. Heti perään Riston ja Jompan hyvän syöttökuvion jälkeen Oskari tykitti kolmannen maalin. Vielä ennen taukoa Risto syötti vasurilla (huom!) ja Jomppa ohjasi tilanteeksi 1-4.

Toista puoliaikaa pelattiin melko tasaisissa merkeissä reilut 10 minuuttia ennen kuin Oskarin veto upposi 28 metristä. Taas pelailtiin jonkun aikaa kunnes Jomppa riistäytyi irti ja sijoitti alakulmaan. Lopussa vielä Jomppa riplaili aikansa ja vetäisi lopulta vasurilla maaliin. Lopputulos hyisissä olosuhteissa siis 1-7 FCV:lle.

Jyväskylä Cup 2009

Pelit lauantaina 6.6.2009. Paikka Huhtasuon nurmi.

klo Lohko A kenttä
9:40 FCV Ajax – JJK-j. Dra. sin 3
13:50 LehPa-77 – FCV Ajax 3
18:00 KOIPS tiikerit – FCV Ajax 4
9:40 FCV Barca – JJK-j. Br. Sant. 5
13:50 ToU – FCV Barca 5
18:50 KOIPS leijonat – FCV Barca 4

Sunnuntain pelit saa tietää vasta lauantai-iltana.

Konnevesi 27/5

FCV95 pojat lähtivät pohjoiseen Keski-Suomeen Konnevedelle pelaamaan piirisarjan peliä. Mukana oli taas täydennysmiehiä FCV96-pojista. Olosuhteet olivat kunnossa, nurmi viheröi paremmin kuin Harjulla.
Ensimmäinen puoliaika oli maaliton, vaikka paikkoja oli molemmilla. Ronnie sai venyä muutamiin haamutorjuntoihin. Toisella puoliajalla Anssi sai vapauttavan syötön Tinolta. Anssi ei jäätynyt, vaan nosti tyylikkäästi pallon yli vastaantulleen maalivahdin. Johtoasemasta ei päästy kuitenkaan nauttimaan kovin kauan, vaan Konnevesi pääsi tasoittamaan. Kohta kuitenkin päästiin johtoon, kun Joona pääsi ohjaamaan Oskarin vedon maaliin. Konnevesi painoi kuitenkin päälle ja tasoitus syntyi komealla vaparilla. Lopussa vielä Konneveden alati vaarallinen kärkipari pääsi iskemään kahdesti. Lopputuloksena tappio lukemin 4-2. Pelin jälkeen joukot siirtyivät kotisohvalle television ääreen seuraamaan mestarien liigaa.

24/5 Juniori cupin finaali Keuruulla

Cn-sarjan juniori cupin finaali pelattiin tänä vuonna uudella Keuruun tekonurmella komeissa järvimaisemissa sään ollessa tuulinen, mutta aurinkoinen. Peli käytiin jo hyvin tutuksi tullutta vastustajaa eli JJK susia vastaan.Ensimmäinen erä alkoi hyvin tasaisena vääntönä ja peli pyöri tasaisesti molemmissa päissä kenttää. Muutaman hyvän tilanteen jälkeen Oskari onnistui viimeistelemään läpiajosta FCV:lle 1-0 johdon. Tämän maalin jälkeen vastustaja terästäytyi ja sai ottelun otteen hetkeksi itselleen ja siinä ohessa myös tasoitettua pelin 1-1. Peli jatkui tasaisena tästä eteenpäin ja ennen erän loppua Oskari teki toisen maalinsa lähes samanlaisesta tilanteesta kuin ensimmäisenkin.Toinen erä alkoikin sitten vahvasti FCV:n otteessa ja heti erän alussa pojat saivat vaparin noin 30 metristä jonka Leksa pisti hienosti suoraan sisään ja tilanne oli jo 3-1. Muutama hetki tämän maalin jälkeen Roope antoi loistavan pystysyötön Oskarille oikeaan laitaan josta Oskari viimeisteli tämän ottelun hattutemppunsa ja peli tilanteeseen 4-1. Tähän katkesi vastustajan selkäranka ja peli siirtyi loppupelin ajaksi täysin FCV:n punapaitojen hallintaan. Kun Roope vielä teki maalin kaukolaukauksella ja Jomppa maalasi pelin lopputulokseksi 6-1, ei pelin voittajasta ollut enää epäselvyyttä. Näin FCV:n pojat voittivat hienolla pelillä vuoden 2009 Juniori Cupin omassa Cn- ikäluokassaan. Tämä antaa luvan odottaa hyvää tulevaa kesäkautta. ONNEA POJAT