Tuloksia

Kausi 2009-2010

Hatsina-turnaus Mikkeli 11.4.2010
FCV – Pallo Boys 4-5
1-0 Matias, 2-4 Jaakko, 3-4 Julius(Joni), 4-5 Jere(Eino)
FCV – Trackers Hounds 9-3
1-0 Julius(Jere), 2-0 Eino(Julius), 3-0 Juho(Eino), 4-0 Julius(Eino), 5-1 Jaakko(Joni), 6-1 Matias, 7-1 Juho(Eemil), 8-2 Eemil, 9-3 Matias
Pronssiottelu:
FCV – SC Top 3-2 rl
1-2 Juho(Eemil), 2-2 Jere(Eino)
Rl-kisa: 0-1, 1-1 Eemil, 1-2, 2-2 Juho, 2-3 Jere

Karsinta pääsystä alueloppuhuipentumaan:

Su 28.3. klo 13.30 Tampereen Tenniskeskus FCV – SB JUJU 5 – 8 (3-2,1-3,1-3)

Hyvin pelatun alemman jatkosarjan jälkeen toisena joukkueena pääsimme pelaamaan yhden karsintaottelun pääsystä alueen neljän parhaan joukkoon. Vastaan asettui tuttu SB JUJU. Ottelu alkoi hyvin. Saatiin aluksi rankkari, jonka Matias laittoi maalin, mutta tuomari hylkäsi sen pallon liikkuessa hieman taaksepäin. Tämän jälkeen kuitenkin vastustajan jäähyn myötä päästiin johtoon ja johdettiin ensimmäisessä erässä 3-1. Eli olimme heti pelin alusta asti hyvin mukana. Mutta pienistä virheistä terävästi vastustaja rokotti maalin sieltä toisen täältä. Aki maalissa pelasi loistavasti pelastaen lukuisia vastustajien hyviä maalintekopaikkoja. Oma pelimme kulki Emppu-Matias-Eino akselilla alussa varsin mallikkaasti. Einokin sai vetää rankkarin, joka päätyi ylärimaan. Pelin edetessä JUJU sai rakennettua paikoista kuitenkin riittävästi maaleja ja lopussa jouduimme takaa-ajo asemaan. Hyvin taistellen onnistui Jaakko kaventamaan ottelun numeroihin 5-6 toiseksi viimeisellä minuutilla. Minuutti ennen pelin loppua yritimme tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla, mutta epäonnistuimme ja vastustaja teki kaksikin maalia tyhjiin. Peli oli hyvin tasainen ja myös meillä oli mahdollisuutemme viedä ottelu nimiimme. Näin kuitenkin tällä kertaa. Kokonaisuutena joukkuepelimme kauden mittaan kehittyi huimasti ja yksilötaidot karttuivat. Oli mukavaa päästä näinkin pitkälle eli karsimaan alueemme ikäluokan neljän parhaan joukkoon. Onnittelut koko joukkueelle hyvästä kaudesta.

1-0 Eino(Matias)YV, 1-1 Juju, 2-1 Matias(Eino), 3-1 Eino(Emppu), 3-2 Juju, 3-3 Juju AV, 4-3 Matias(Emppu)YV, 4-4 Juju, 4-5 Juju, 4-6 Juju, 5-6 Jaakko(Matias), 5-7 Juju TM, 5-8 Juju TM.

Alempi jatkosarja

La 20.3. Jukolan koulu Hämeenlinna FCV – RuRu-JSB 4 – 4 (1-1,2-3,1-0)

Ratkaisupeli Rurua vastaan alkoi mukavammin heti Roopen maalilla. Roope oli muutenkin kolmen maalin tekijänä hurjassa vedossa nilkkavamman jälkeen. Näppärästi nuoret ja taitavat Rurulaiset pitivät pelin kyllä tiukkana, mutta tasapeli oli varmaan oikeutettu tulos molemmille. Maalissa Aki teki loistavia torjuntoja kuten myös virkaveljensä toisessa päässä. Tonillekin avautui pari hyvää maalintekopaikkaa, mutta ei tällä kertaa osunut. Heidi ohjasi hyvin puolustusta. Pelit pelattiin siis kolmella puolustajalla Heidin, Jaakon ja Leon voimin. Kun KU-68 voitti viimeisessä ottelussa Rurun, niin käsittääkseni me sijoituttiin sarjassa toiseksi KU-68:n jälkeen. Onnittelut koko joukkueelle! Tästä seuraa sitten seuraava vaihe ja karsintapeli ylemmän jatkosarjan kolmatta joukkuetta eli SB JUJUa vastaan pääsystä alueloppuhuipentumaan. Mutta alkuviikosta saadaan lisää tarkempaa tietoa.

1-0 Roope(Valtteri) 2-3 Matias(Eino) 3-4 Roope(Leo) 4-4 Roope

La 20.3. Jukolan koulu Hämeenlinna FCV – Trackers Hounds 9 – 6 (1-4, 3-1, 5-1)

Viimeinen sarjaturnaus alkoi huono-onnisesti. 12 min oltiin pelattu ja Trackers johti peliä jo 4-0. Siinä vaiheessa puhuttiin, että nyt pikkuhiljaa taas aloitetaan oma pelaaminen ja ottelun loputtua meillä on taululla tehtyjä maaleja 8-10 kpl. Ja niin se peli alkoi siitä kulkemaan ja maaleja tulikin lopulta se arvioitu määrä. Alussa oltiin kyllä ihan unessa. Eino oli edellisenä päivänä vielä oksennellut, mutta onneksi toipilaana pystyi pelaamaan ja aika tuloksellisesti, Matiaksen ja Empun täydentäessä. Loistava nousu peliin mukaan ja ansaittu voitto. Valtteri ja Leo tekivät tärkeän tasoitusmaalin. Jaakko kaunisteli lopussa. Heidin jäähy oli kyllä pienoinen vääryys.

1-4 Eino(Emppu) 2-4 Eino(Emppu) 3-4 Eino(Emppu)SR 4-5 Matias 5-5 Matias(Eino)YV 6-6 Valtteri(Leo) 7-6 Eino(Matias) 8-6 Eino(Emppu)YV 9-6 Jaakko. Jäähyt: Roope 2 min mailaan lyönti ja Heidi 2 min estäminen.

D96-POJAT ALUEJATKOSARJA sarjatilanne

RuRu-JSB 8 7 0 1 69- 35 14
KU-68 8 6 1 1 82- 40 13
FCV 8 6 0 2 69- 39 12
KOO-VEE Punaiset 8 5 0 3 70- 31 10
NoPS Pantterit 8 5 0 3 70- 53 10
YPa 8 4 1 3 48- 37 9
Trackers Hounds 8 3 0 5 29- 56 6
KOO-VEE Keltaiset 8 3 0 5 38- 51 6
IkU 8 2 0 6 33- 88 4
SCU 8 1 0 7 30- 73 2
Ilves 8 1 0 7 25- 60 2

Su 14.2. Lievestuoreen koulu FCV – KooVee Punaiset 6 – 4 (2-2, 2-0, 2-2)

Toinen pelimme oli vahvaa KooVee Punaisia vastaan. Tiedettiin, että vastassa on taitava joukkue, jolle viime vuonna oli hävitty 6-12 ja 3-17. Keskityttiin omaan pelaamiseen syötellen ja tiiviisti puolustaen. Ja näin saatiin taitavat vastustajat pidettyä poissa hyviltä maalintekopaikoilta. Loput hoiteli Aki maalissa torjuen jopa vastustajan rankkarin. Erinomainen ottelu meiltä. Hyviä suorituksia hyökkäyspäässä ja erityisen hyvä joukkuepuolustus. Nyt on valmentaja tosi tyytyväinen yhteiseen tekemiseen joukkueena kentällä. Kiitos koko joukkueelle. Iloinen voitto kovasta vastustajasta. Eino ja Emppu kantoivat taas pelinrakenteluvastuuta tuloksellisesti. Tonilta iloinen ja helpottava osuma Roopen syötöstä. Valtteri ja Joona pelasivat joukkueelle arvokasta taidollista puolustuspelaamista pallon kanssa. Jaakko runnoi hienon maalin pelin alussa.

1-0 Emppu(Matias) 2-1 Jaakko(Eino) 3-2 Roope(Leo) 4-2 Toni(Roope) 5-3 Emppu(Eino) 6-3 Eino(Emppu). Eino 2 min päällä pelaaminen ja Jaakko 2 min mailaan lyöminen.

Su 14.2. Lievestuoreen koulu FCV – IkU 15 – 2 (10-1, 3-0, 2-1)

Kotiturnaus Lievestuoreella. Toisille enemmän koti. Vastaan asettui Ikaalisten urheilijat. Peli alkoi tosi tehokkaasti ja oma peli saatiin heti kulkemaan. Pallo liikkui ja laukaukset osuivat kohdalleen. Matias, Emppu ja Eino olivat ihan pitelemättömiä. Matias oli mukana peräti yhdeksässä maalissa. Koko joukkue pelasi hienosti yhteen ja henki oli hyvä. Leo ja Roope napsivat yhteistyössä pari maalia ja mukavaa, kun Heidikin onnistui kotikentällä. Jonilta taas terävä maali. Maalissa Lassilla oli aika rauhallista. Turnausjärjestelyt myös sujuivat hyvin.

1-0 Eino(Matias) 2-0 Matias(Eino) 3-0 Matias(Emppu) 4-0 Matias(Eino) 5-0 Eino(Emppu) 6-1 Matias(Emppu) 7-1 Eino(Emppu) 8-1 Leo(Roope) 9-1 Eino(Matias) 10-1 Matias(Emppu) 11-1 Leo(Roope) 12-1 Joona(Matias) 13-1 Joni(Toni) 14-2 Heidi 15-2 Jaakko(Matias)YV. Heidi 2 min mailaan lyöminen.

Säilytetään tämä sarjatilanne ja sarjataulukko mielissä kolmen turnauksen jälkeen. Hyvältä näyttää. Ei takerruta pikkuseikkoihin.

D96-POJAT ALUEJATKOSARJA

FCV 6 4 0 2 48- 33 8
KU-68 4 3 0 1 44- 21 6
KOO-VEE Punaiset 4 3 0 1 32- 12 6
Trackers Hounds 2 2 0 0 12- 7 4
RuRu-JSB 2 2 0 0 11- 4 4
KOO-VEE Keltaiset 4 2 0 2 16- 21 4
YPa 4 1 0 3 18- 21 2
Ilves 4 1 0 3 10- 22 2
NoPS Pantterit 4 1 0 3 33- 35 2
SCU 2 0 0 2 8- 28 0
IkU 2 0 0 2 8- 36 0

Su 10.1. Raholan liikuntakeskus Tampere FCV – YPa 6 – 4 (3-1, 1-2, 2-1)

YPa oli liikkuva joukkue, mutta onneksemme saimme puolustettua hyvin ja pidettyä vedot minimissä. Näin helpotettiin Lassin töitä maalissa. Joukkuepelimme ja syöttelymme olivat hyvällä tasolla. Eino oli tehoisa ja Jonilta pari mukavaa maalia. Joonalta huomioitava yksi tosi oivaltava nopea vapari vastustajan mennessä vaihtoon, jonka hienostelivat Eino ja Matias ihan tyhjiin. Koko joukkue taisteli hyvin ja nyt ollaan taas vähän enemmän jyvällä siitä, miten pelejä voitetaan.

1-1 Eino(Emppu) 2-1 Joni(Roope) 3-1 Emppu(Eino) 4-3 Emppu(Eino) 5-3 Joni(Roope) 6-4 Matias(Eino)

Su 10.1. Raholan liikuntakeskus Tampere FCV – NoPS Pantterit 12 – 8 (4-2,5-4,3-2)

NoPS tarjosi viileässä Raholassa hyvää vastusta. Meillä onnistui toinen ketju vaan pelin alussa tekemään jokaisessa neljässä ensimmäisessä vaihdossa maalin ja oli helppo pelata koko ajan pienoisessa johdossa tasaista peliä kohti loppua. Nyt alkaa joukkueellamme olemaan tuntumaa pelin voittamiseen ja rutiinia itse pelissä. Pieniä asioita huomioidaan ja parannetaan joka pelissä. Näin opitaan lisää joukkuepelaamista. Emppu oli taas pitelemätön ja Roope taisteli itselleen maalintekopaikat. Matias teki varmoja maaleja.

1-0 Eino 2-0 Matias(Eino) 3-0 Emppu 4-0 Eino(Emppu) 5-2 Roope(Emppu) 6-5 Roope 7-5 Matias 8-6 Matias(Emppu) 9-6 Roope(Joni) 10-6 Matias(Emppu) 11-8 Roope YV 12-8 Joni(Emppu)YV. 2 min Roope maassa pelaaminen

Su 20.12. Spiral Tampere FCV – Ilves 2 – 4 (0-0,0-1,2-3)

Ilves peliin lähdettiin puhumalla siitä, että nyt ollaan heti pelin alusta valmiina pelaamaan. Aikaisemmin turnauksien käynnistäminen on ollut vaikeaa. Ja hyvin peli lähtikin käyntiin. Painetta saatiin vastustajan maalille ja laukauksia, mutta… ei maaleja ei sitten millään. Jos joku olisi laskenut laukaisumääriä tai pallonpitoprosentteja, niin sen mukaan olisi pitänyt onnistua maalinteossakin. Ilves vahtina Sami Malinen (mikäli oikea nimi päöytäkirjasta) oli ihan super. Lähes täydellinen muuri joukkueellemme. Joskus peli on tällaista. Tehomiehet Emppu ja Einokaan eivät saaneet tulosta aikaan lainkaan. Roope sen sijaan alkaa löytää pelitehoaan ja käyttää jaksamistaan ja nopeuttaan jatkuvasti hyödyksi. Lassi pelasi koko pelin maalissa.

1-2 Roope 2-4 Roope, 2 min Jesse kädellä pelaaminen (oikeasti se osui mailan varteen)

Su 20.12. Spiral Tampere FCV – KU-68 11 – 10 (2-7, 5-2,4-1)

Sarjan kärkipään joukkue KU-68 asettui vastaan toisessa ottelussa. Alkusarjassa Ku-68 oli pystytty voittamaan, vaikka tiedettiin vastustajan olevan hyvin pelaava joukkue. Peli alkoi lähes käsittämättömästi. Neljä ensimmäistä laukaustameni omaan maaliin ja ensimmäisen erän jälkeen olimme 2-7 tappiolla. Siinä vaiheessa ei varmaan uskottu voittoon ensimmäisellä erätauolla. Mutta tauolla ja toisessa erässä kannustettiin vain pelaamaan vaihto kerrallaan ja maaleja syntyy kyllä kun sitä vain syötellään ja päätetään hyökkäykset laukauksiin. Ja niinhän siinä kävi, että toisen erän jälkeen oli tilanne 7-9 ja usko kiinni saamiseen kasvoi. Kolmannessa erässä kiri vaihde saatiin vielä päälle ja eräänlainen hurmiokin. Tultiin tasoihin hyvällä syöttöpelillä ja maaleja teki kukin vuorollaan. Lopuksi toiseksi viimeisellä minuutilla Jaakko onnistui Einon syötöstä taistelemaan itsensä vetoasemiin ja teki voittomaalin. Mahtavaa riemua ja hieno palkinto takaa-ajolle! Hieno taistelu ja nousu sekä kaksi sarjapistettä. Harmillista vaan KU-68:n kannalta hyvän pelin jälkeen näin ikävä päätös, mutta kukin vuorollaan kohtaa näitä pettymyksiä. Meillä viimeksi KooVeeta vastaan Kangasalalla. Ottelussa Valtteri onnistui maalinteossa kiitettävästi, neljä maalia sekä Emppu oli taas normi pelipäällä tehokkaana ja Aki oli maali-iloittelussa meillä maalivahtina. Nyt joulun viettoon. Hyvää joulua kaikille!

1-2 Emppu 2-6 Valtteri(Emppu) 3-8 Valtteri(Emppu) 4-9 Emppu(Eino) 5-9 Valtteri 6-9 Valtteri(Emppu) 7-9 Roope(Joni) 8-9 Roope(Heidi) 9-10 Emppu(Roope) 10-10 Roope 11-10 Jaakko(Eino)

Su 6.12. Pitkäjärven koulu Kangasala FCV – KooVee Keltaiset 3 – 4 (2-0,1-2,0-2)

Jatkosarjan ensimmäinen peli lähti hyvin käyntiin. Emppu vei meidät jo mukavantuntuiseen 3-0 johtoon. Mutta Koovee tulipikkuhiljaa tasoihin ja meni viimeisen minuutin alla maalilla johtoon. Pelisssä oli paikkoja meillä vaikka kymmeneen maaliin ja niin oli myös vastustajilla. Tasapelikään ei olisi ollut vääryys, mutta tällä kertaa näin. Emppu oli pitelemätön.
1-0 Emppu(Jaakko)YV 2-0 Emppu RL 3-0 Emppu(Matias)

Su 6.12. Pitkäjärven koulu Kangasala FCV – SCU 14 – 3 (5-0,5-1, 4-2)

Toisessa pelissä sitten onnistui lähes kaikki. Maaleja tuli leppoisaan tahtiin. Joka erä voitettiin. Joukkueen puolustaminen oli jo parempaa. Maalivahdit Pulkkiset pelasivat hyvin.
1-0 Matias(Emppu) 2-0 Emppu(Eino) 3-0 Emppu(Matias) 4-0 Matias(Jaakko) 5-0 Emppu(Eino) 6-0 Matias(Emppu)YV 7-0 Emppu(Matias) 8-0 Toni(Roope) 9-1 Roope(Heidi) 10-1 Roope 11-3 Joni(Roope) 12-3 Eino(Matias) 13-3 Jaakko(Matias) 14-3 Eino(Emppu)

Alkusarja:

Su 22.11. Pitkäjärven koulu Kangasala FCV – KU-68 7 – 4 (1-2,3-1,3-1)

Turnauksen valmennuksesta vastasi tällä kertaa Pasi Pulkkinen ja hyvällä menestyksellä vastasikin. Ensimmäinen peli voitettiin, jopa selkeästi käynnistysvaikeuksien jälkeen. Mukaan saatiin kaksi maalivahtia, joista toinen pelasi vuorollaan kentällä ja kuusi kenttäpelaajaa. Pelaajia oli sairaina ja matkoilla.

1-2 Roope(Lassi) 2-2 Eemil(Roope) 3-2 Aki(Eino) 4-2 Eemil(Eino) 5-3 Leo(Heidi) 6-3 Eemil(Eino) 7-4 Eemil(Eino). Roope 2 min.

Su 22.11. Pitkäjärven koulu Kangasala FCV – SB Juju 3 – 10 (3-3,0-1,0-6)

Jujun kanssa taisteltiin kaksi erää tasaisissa merkeissä, mutta kolmannessa erässä iski väsymys ja Jujun terävyys toi lopulta tappion.

1-1 Heidi(Eino) 2-3 Eino 3-3 Eino(Roope)

La 31.10. Killerin liikuntakeskus FCV – Happee 4 – 7 (1-4,2-2,1-1)

Sama peli kuin ensimmäisellä kierroksella. Happee teki ne tutut seitsemän maalia ja me onnistuttiin nyt myös maalinteossa. Harmi vain kun jäätiin ottelun alussa kolmen maalin takaa-ajoasemaan. Happee sai myös neljä jäähyä.

1-3 Eino(Matias) 2-4 Matias(Eino)YV 3-5 Matias(Jaakko) 4-7 Joona(Jaakko)

La 31.10. Killerin liikuntakeskus FCV – KU-68 10 – 5 (1-3,5-0,4-2)

Kauden avausvoitto. Oltiin alussa 3-1 häviöllä, mutta noustiin siitä jopa 8-3 johtoon. Peli kulki jo huomattavasti paremmin. Maalissa Aki ja Lassi olivat vahvoina. Lassi jopa syötti maalin ilman mailaa.

1-2 Joona(Jaakko) 2-3 Matias(Eino) 3-3 Joona(Matias) 4-3 Eino(Jaakko)YV 5-3 Valtteri(Roope) 6-3 Jaakko(Matias) 7-3 Roope(Lassi) 8-3 Matias 9-4 Eino RL 10-4 Matias(Joona)

La 24.10. Killerin liikuntakeskus FCV – Happee 0 – 7 (0-2,0-1,0-4)

Alkusarjan avauspeli tutua paikallisvastustajaa vastaan alkoi tasaisissa merkeissä. Tilanteet vaihtelivat, mutta Happee oli selvästi terävämpi maalinteossa. Happeen maalivahtipeli oli samalla tasolla kuin meidän eli tosi hyvää. Paikkoja oli, mutta ei maalin maalia. Saatiinpahan sarjapelit käyntiin.

La 24.10. Killerin liikuntakeskus FCV – SB JuJu 6 – 12 (3-4,0-2,3-6)

1-2 Joona(Eemil) 2-4 Joona(Jaakko) 3-4 Heidi(Valtteri) 4-6 Eemil(Leo) 5-12 Valtteri(Roope) 6-12 Jaakko.

Jujua vastaan lähdettiin sitten tavoittelemaan voittoa. Vastustajia oli lukumäärältään vähemmän, mutta he taisivat kuitenkin juosta meidän ohi maalintekoon. Positiivista oli kuuden maalin saaminen ja ajoittain loistava syöttöpeli sekä hyvä pelimieli. Mutta puolustuspelaaminen oli kyllä heikkoa. Aki torjui maalissa mitä pystyi.

Harjoitusottelut, tulokset:

Su 20.9. Huhtaharjun koulu klo 12.00 FCV – LeBa 8 – 6 (6-2,2-1,0-3)

1-0 Eemil(Eino), 2-0 Eino(Eemil), 3-0 Toni, 4-1 Eemil(Eino), 5-1 Matias (RL), 6-2 Heidi, 7-2 Heidi, 8-2 Matias(Eino)

Su 20.9. Huhtaharjun koulu klo 14.00 FCV – Josba 8 – 4 (2-1,3-1,3-2)

1-0 Jaakko, 2-0 Eino(Eemil), 3-1 Matias(Joona), 4-1 Eemil, 5-1 Matias(Eino), 6-2 Eino(Eemil), 7-4 Eino(Matias)YV, 8-4 Eino(Matias)

Peliaika 3 x 15 min.

D-96 sarjaturnaus Vaajkosken liikuntahallilla lauantaina 21.3.

Tulokset

klo 10.00 FCV – Ilves 12 – 1 (5-0,5-0,2-1)

Hyvä avauspeli turnaukselle. Kaksi erää selkeillä voitoilla ja kolmas eräkin voiton puolelle. Puolustuspeli toimi hyvin. Tosin Lassi maalissa joutui välillä kovasti töihin ja tolpat ja ylärimatkin kolisivat. Ilveksellä ei ollut onni matkassa. Eino-Eemil-Juho-Leo-Jaakko ketju kahmivat toistakymmentä maalia. Ja Roope palkittiin kovan puurtamisen ja juoksemisen jälkeen maalilla.

klo 15.00 FCV – YPa 5 – 8 (2-5, 3-1,0-2)

YPa:lle hävittiin ensimmäinen sarjapeli ja nyt oli tarkoitus ottaa voitto. YPa aloitti vahvasti ja voitti ensimmäisen erän selkein numeroin 2-5. Meillä vuoti puolustus. Aki oli maalissa pinteessä. Maalin kulmilta saivat Ypalaiset tehdä pari maalia ihan tyhjiin. Toinen erä kirittiin mukaan peliin ja voitettiin se 3-1. Kolmannassa erässä ei jaksettu punnertaa ohitse – vielä. Hyvä peli kuitenkin ja vastustaja oli meille oikein sopiva. Ehkä ensi kaudella. Eemil ja Eino häärivät taas kovasti keskikentällä. Jessen peli on kehittynyt huimasti.

D-96 sarjaturnaus Vaajakosken liikuntahallilla lauantaina 14.3

Tulokset

klo 11.00 FCV – Trackers 4 – 5 (0-2, 2-2, 2-1)

Sarjan kärkiryhmää vastaan lähdettiin taistelemaan erä kerrallaan. Ensimmäisen erän vei vieraat kahdella maalilla. Toisessa saatiin taisteltua tasapeli ja kolmas erä voitettiin. Hienoa kasvua vahvasti pelaavaa vastustajaa vastaan. Kaksi ja puoliminuuttia ennen loppua oltiiin vielä tasoissa. Hyvä peli. Eino ja Eemil rakentelivat mallikkaasti peliä. Pojat kertoivat ennakkoon suunnitelleensa vapari- ja kulmakuviot ja onnistuivat niistä 2/3. Se oli tehokasta. Ja Leo paukutti makeat kaksi maalia sekä Juho ja Eemil maalit mieheen. Maalivahdit Aki ja Lassi pelasivat loistopeliä ja pitivät numeroita tasaisina.

klo 12.00 YPa – KooVee punaiset 2 – 9

klo 13.00 Trackers – Ilves 19 – 0

klo 14.00 KooVee punaiset – SCU 16 – 2

klo 15.00 Ilves – YPa 2 – 8

klo 16.00 SCU – FCV 4 – 10 (2-2, 1-4, 1-4)Toinen peli alkoi tasaisesti. Mutta erävoittoihin päästiin selkeästi toisessa ja kolmannessa erässä ja napattiin mukavat kaksi sarjapistettä. Hyvä päätös turnaukselle. Joni onnistui maalinteossa ja ketjuna Juho-Eino-Eemil-Leo-Jaakko naputtivat loput yhdeksän maalia toistensa jälkeen.

Harjoituspeli 11.3.2009: FCV96 .- Happee96 8 – 12 (1-3,1-3,3-4,3-2)

Maalit: 1. Eemil 2. Eemil 3. Eino(Heidi) 4. Jaakko 5. Eemil(Eino) 6. Eemil(Eino) 7. Samu 8. Eemil(Jaakko)

Tampereen turnaus 15.2.

FCV96 – KooVee punaiset 6 – 12 (0-3, 1-5, 5-4)

Turnaukseen saatiin yhtä vaille kaikki joukkueeseen kuuluvat pelaajat ja peliä lähdettiin pelaamaan kolmella ketjulla. Vastustaja oli tuttu ja vahva. Pelin alku saatiin pidettyä suhteellisen tasaisena, mutta toisessa erässä tuli sitten enemmän maaleja ns. omiin. Huippuhieno juttu oli kolmannen erän voitto 5-4. Erävoittojen kautta lähdettiin peliin mukaan eli tavoite täyttyi viimeisessä erässä. Aki oli maalissa kovassa pallosateessa. Juho onnistui kolmessa maalissa ja Eino syötteli kolme maalia. Joona ja Jaakko paukasivat myös maalit mieheen. Joukkuepuolustuksessa on siis parantamisen varaa.

FCV96 – Trackers 3 – 13 (2-2, 0-3, 1-8)

Toisessa pelissä vastustaja oli samaa luokkaa eli kohtuullisen kova. Erinomaista oli ensimmäisen erän tasapelitulos. Peliä lähdettiinkin pitämään heti alusta puolustaen vähämaalisena. Ja peli aloitettiinkin kahdella ketjulla. Pikkuhiljaa toisessa erässä vastustajan rutiini alkoi kantaa hedelmää ja he saivat maaleissa yliotteen. Kolmas erä pelattiin sitten kolmella ketjulla. Maalissa Lassi oli helteessä. Nämä kovat vastustajat antavat kyllä maalivahdeillemme hyvän harjoituksen. Ja hyvin he niissä pärjäsivät. Matias sai tehtyä pari osumaa. Roopen pelissä oli mukavaa vauhtia.

Janakkalan turnaus 31.1.

FCV96 – Ilves 12 – 3 (2-2, 5-1, 5-0)

Jiihaa!!! Ensimmäinen sarjapelivoitto. Joukkue pelasi hyvällä puolustustahdolla ja teki mukavasti maaleja. Iloinen peli. Juho teki neljä maalia Eemilin ja Einon rakennellassa oivasti peliä keskialueella. Leolta hyvää ja nopeaa peliä sekä maalikin. Roope pääsi ensimmäisessä pelissä myös maalin makuun. Valtterin peli varmistuu. Myös Jesse ja Pyry alkavat päästä mukaan joukkuepelin saloihin. Tonille maali ja syöttö sekä kovaa yritystä. Helppo peli Akille ja Lassille maalissa. Hieno voitto!!!

FCV96 – SCU 10 – 6 (4-0, 4-3, 2-3)

Vahva alku. Ensimmäinen erä 4-0. Hyvää puolustusta. Tämä oli Einon peli. Eino teki kolme maalia ja syötti viisi. Eino puolusti ja raatoi keskikentällä tukenaan taas Eemil. Juho raapaisi taas viisi maalia. Justuksella hyvää taistelua ja Samu viiletti puolestaan keskikentällä kovasti. Puolustuspelin merkitys ottelun voittamiseen kyllä tässäkin pelissä selkeästi korostui. Hieno päivä Janakkalassa ja neljä sarjapistettä.

Hämeenlinnan turnaus 25.1.

FCV96 – KooVee punaiset 3 – 17 (3-7, 0-9, 0-1)

Alemman jatkosarjan ensimmäinen ottelu alkusarjasta tuttua Kooveeta vastaan tiedettiin olevan vaativa. KooVee onnistui rankaisemaan tehokkaasti puolustuksemme virheistä. Rutiiniero oli selkeä. Ajoittain toisen ketjun hyökkäyspeli oli vahvaa, mutta ei niin tehokasta. Joni onnistui mukavasti ensimmäisessä pelissään tekemään avausmaalin. Aki sai maalissa superharjoituksen.

FCV96 – Ypa 8 – 14 (2-4, 5-5, 1-5)

Toinen peli olikin jo parempaa taistelua. Toisen erän loppuun asti oltiin pelissä hyvin mukana, mutta kolmatta erää ei jaksettu. Pienet asiat sitten lopulta ratkaisivat ottelun voiton. Eemil-Matias-Eino ketju värkkäsi joukkueen kaikki maalit. Matias teki seitsemän maalia ja oltaisi varmaan voitettu jos Matias olisi vielä toiset seitsemän tehnyt. Tässä pelissä taas tauon jälkeen päästiin mukaan peliin. Vielä on opettelemista ihan pelin perusasioissa. Syötöt ja puolustaminen ovat joukkuepelissä tärkeitä asioita.

KOO-VEE 2 2 0 0 22- 3 4
YPa 2 2 0 0 18- 10 4
Trackers 2 1 0 1 15- 5 2
SCU 2 1 0 1 9- 16 2
Ilves 2 0 0 2 3- 13 0
FCV 2 0 0 2 11- 31 0