Raportti: JPS-FCV 1-2

FCV jatkaa voittoputkessa – Viitaniemessä vaikea peli

Maalikooste Pöytäkirja

Avaus: Salkojärvi; Kiiveri, Kaakinen, Prami, Kosonen; Hiltunen, Huisman, Setti, Pöyhönen; Lintinen, Karlstedt

Vaihdossa: Suonpää, Kiesilä, Neuvonen (-> Loutelamio ’85), Temonen (-> Lintinen ’68), Virtanen

Maalit:
’50 0-1 Settyslas Loutelamio
’60 1-1 Aapo Autio
’87 1-2 Toni Pöyhönen

Varoitukset: ’76 Mikko Hiltunen

Viitaniemen uudella tekonurmella pelattu ottelu käytiin varsin epävakaassa kelissä. Epävakaasti esiintyi myös vierasjoukkue FCV, sillä kotijoukkue JPS hallitsi palloa erityisesti ensimmäisellä puoliajalla. Kovin vaarallisiin paikkoihin ei kumpikaan päässyt, vaikka laukauksia saatiin aikaan kumpaankin päähän. Puna-sini-valkoisessa asussa pelanneen Vaajakosken ensimmäisen puoliajan parhaasta paikasta vastasi vastahyökkäyksen päätteeksi hyvin laukonut Peetu Lintinen, mutta tauolle siirryttiin kuitenkin maalittomassa tilanteessa.

”Maalitilanteita emme kyenneet rakentamaan totuttua määrää, johtuen pitkälti vastustajasta ja jollakin tavalla terävyyden puuttumisesta.” Mika Järvinen

Toiselle jaksolla FCV sai parannettua peliään ja rakennettua enemmän maalipaikkoja. Heti puoliajan alussa paluun kokoonpanoon tehnyt Mikko Hiltunen laukoi tulisesti kulmapotkun jälkitilanteesta, mutta Teemu Holopainen JPS:n maalilla oli vielä hetken ohittamaton. 50 peliminuutin kohdalla maali saatiin aikaan, kun Settyslas ”Setti” Loutelamio pääsi Lintisen hyvän laukauksen ja maalivahdin torjunnan jälkeen pelivälineeseen ensimmäisenä väliin viimeistellen hienosti alakulmaan.

Tasoitusta ei Viitaniemessä turhan pitkään jouduttu odottelemaan. Jukka Kosonen katkaisi syötön puolustuspään 16-rajan tuntumassa, mutta epäonnisesti liukui pallon parissakymmenessä metrissä olleelle Aapo Autiolle. Ex-FCV-kapteeni Autio pommitti pallon komeasti yläkulmaan ja toi joukkueensa tasoihin, kun peliä oli pelattu tunnin verran. Tämän jälkeen FCV-valmentaja Järvinen vaihtoi pienen kolhun saaneen Lintisen Tommi Temoseen ja 76 minuutin kohdalla Hiltunen onnistui hankkimaan itselleen varoituksen.

Voittomaalista vastasi alkukauden tehokkain pelaaja Toni Pöyhönen, joka on kirjauttanut viidessä pelaamassaan ottelussa 411 peliminuuttia sekä kolme maalia ja neljä maalisyöttöä. Kimmo Huisman nosti korkean pallon JPS-maalille, josta se kimposi Pöyhösen jalkaan. Pöhi siirsi pallon sivuun ja sen jälkeen verkkoon, eikä kotijoukkue takaiskusta enää ehtinyt toipua. Tuloksena kauden viides voitto!

”Parasta tämän kauden FCV:ssä on alkukauden perusteella ollut se, että eri pelaajat ratkovat eri pelejä laajalla rintamalla” Järvinen

Viidessa ottelussa tehtyjä maaleja on kertynyt viisitoista kappaletta, kuuden eri pelaajan toimesta.

Katso tilastot täältä!