Nuoret Pirttinen ja Liukkonen sopimuksiin

FC Vaajakosken edustusjoukkue vahvistuu kahdella uudella nimellä, kun Niilo Pirttinen ja Lari Liukkonen liittyivät sopimuspelaajien joukkoon.

Vuonna 2002 syntyneet Pirttinen ja Liukkonen siirtyvät Vaajakoskelle JJK:sta. Enimmäkseen B-junioreissa pelannut Pirttinen pääsi myös JJK:n edustusjoukkueessa kentälle kolme kertaa viime kesänä. Ikäluokkansa maajoukkueleirityksiäkin kiertänyt Liukkonen esiintyi viime kaudella JJK:n edustusjoukkueessa kertaalleen.

Lari Liukkonen (vas.) & Niilo Pirttinen

”Viime kauden JJK:n BSM-joukkueen runkopelaajat tekivät vaikutuksen testijaksolla. Pelaajien oman kehityksen kannalta tärkeää on viikottainen pelaaminen ja laadukas harjoittelu. Nyt kokonaispaketti on saatu kuntoon, sillä molemmat ovat myös Schildtin Urheilulukion jalkapalloryhmässä, joka harjoittelee 3 kertaa viikossa. Lisäksi JPS-yhteistyö mahdollistaa säännöllisen pelaamisen, mikäli pelipaikka kakkosessa ei vielä säännöllisesti aukeaisikaan.” – Päävalmentaja Sami Okkonen

”Niilo on monipuolinen vasen puolustaja, joka teki aikuisten peleissä ensiesiintymisensä jo viime kaudella kolmosessa. Vaikka hän ei olekaan kentän isokoisimpia pelaajia, ei Niilo kaihda fyysistä kamppailua, päinvastoin, ja hän on osoittanut pärjäävänsä miesten joukossa erittäin hyvin.” – Päävalmentaja Sami Okkonen

Haastattelussa Pirttinen, Liukkonen & Järvinen

”Oli kiva tehdä ensimmäinen sopimus miesten joukkueessa juniorivuosien jälkeen ja oma tavoite on päästä pelaamaan mahdollisimman paljon Kakkosta, sekä auttaa joukkuetta saavuttamaan tavoitteet ensi kaudella”. -Niilo Pirttinen

”Lari on lahjakas 10-paikan pelaaja, jolla on ollut viime vuosina hieman haasteita ulosmitata täyttä potentiaaliaan erinäisistä syistä johtuen. Yllätyksellinen pelaaja, jolla on monia erittäin hyviä ominaisuuksia. Lari on tehnyt hyvällä moraalilla töitä koko testijakson ajan ja odotan saman mielentilan säilymistä läpi pitkän kauden.”
”Talvi näyttää, mikä on sopivin sarjataso ensi kesänä, mutta molemmilla on täysi mahdollisuus murtautua pelaavaan kokoonpanoon jo ensi kauden aikana. Loppu on nyt pojista itsestään kiinni!”
-Sami Okkonen

”Olen todella tyytyväinen sopimukseen ja vuoden sopimus on todella hyvä tähän kohtaan. Joukkue on ottanut minut hyvin vastaan, ilmapiiri on loistava ja viihdyn FCV:ssä oikein hyvin. Odotan innolla päästä näyttämään osaamistani ja antamaan joukkueelle kaikkeni. Uskon, että jos saan näytön paikkoja pystyn ansaitsemaan paikan kentältä. Mutta kaiken kaikkiaan erittäin hyvällä ja odottavalla fiiliksellä ensi kauteen.” -Lari Liukkonen

Schildtin urheilulukiossa on jalkapalloilijoita jo viidestä eri seurasta

Sopimuspelaajat 2020

  1. Ville Viljala
  2. Masa Malen
  3. Valtteri Lohi
  4. Toni Järvinen
  5. Aleksi Kaakinen
  6. Matias Kiesilä
  7. Teemu Roponen
  8. Toni Koskinen
  9. Santtu Laaksonen
  10. Peetu Lintinen
  11. Niilo Pirttinen
  12. Lari Liukkonen

FC Vaajakoski harjoittelee – kiinnostuneet pelaajat ovat tervetulleita harjoituksiin

Mikäli olet kiinnostunut, ota yhteys päävalmentaja Sami Okkoseen 050 343 1518.