Nousu – FCV/Reds 3-0 (3-0)

xx min  1-0 Hannu Kohonen
xx min 2-0 Petri Kokkonen
xx min 3-0 rp. Petri Kokkonen

Redsille kauden avaustappio.

Uhkaavat pilvet leijailivat Halssilan hienon hiekkakentän yllä maanantaiehtoona, kun paikalla oli alkamassa Redsin ja paikallisen mahtiseuran Nousun välinen kamppailu. Odotettavissa oli kiihkeä ottelu, jonka panoksena olisi tärkeät kolme pistettä, jotka olisivat arvokkaita tasaisessa B-lohkossa. Redsit joutuivat pukeutumaan harvemmin käyttämiinsä, mutta tyylikkäisiin keltaisiin vieraspaitoihin, ja joukkueen huipputaitava kapteeni Lastu sekä maalivahti Juho puuttuivat työkiireidensä vuoksi miehistöstä, joten lähtökohdat ottelulle eivät olleet aivan parhaat mahdolliset.

Ottelu alkoi tunnustellen ja palloa pelattiin lähinnä keskialueella. Vähitellen kotijoukkue sai yhä paremmin otetta tapahtumista ja alkoi vyöryttää hyökkäyksiään kohti Risen vartioimaa Reds-maalia. Noin vartin kohdalla Nousun mies murtautui vasemmalta boksiin ja syötti tarkasti maalinedustalla kytänneelle Nousun hyökkääjälle, jolla oli helppo työ siirtää isännät 1-0-johtoon. Hieman myöhemmin oli kotijoukkueella taas ryhmähalin aika. Redseillä oli vaikeuksia käynnistää peliä nopeasti omalta alueeltaan ja vastustajan onnistui karvata pallo. Se pelattiin Nousulaiselle, joka ampui pallon vastustamattomasti kohti oikeaa yläkulmaa. Edes Risen Oberstdorfissa treenaamat pohkeet eivät kyenneet lennättämään miestä pallon tielle. Lukemat kuvitteellisella tulostaululla 2-0 ja mieleenhiipivät jo ikävät muistot viikontakaisesta JPS IIpelistä. Mutta lisää tuskaa oli tarjolla puoliajanloppupuolella, kun pallo osui Jerenlentopallomailaan rankkarialueen sisällä.Haukankatseinen tuomari vihelsi pallon pilkulleja sijoitus  vasempaan alakulmaan. Rise aavistihyvin, mutta ei aivan saanut torjuttua palloa.Redsien maalipaikat 1. puoliajalla pystyi laskemaansirkkelimiehen sormilla ja peliesitys oli todella ponneton.

Toiselle puoliajalle lähdettiin vähemmän mairittelevissa 3-0- lukemissa. Redsit saivatkin luotua jo enemmän tilanteita vastustajan päätyyn, mutta tolppaa lähemmäksi ei päästy. Puoliaika oli melkoista havaijipalloilua, kun Reds haki kavennusta ja vastustaja teki vastahyökkäyksiään aina
tilanteen avautuessa. Nousu pelasi useasti korkeita kaaripalloja, joiden katkomisessa Redsien topparilla Jessellä riitti tekemistä. Jaksolla nähtiin myös pari dramaattista loukkaantumista. Peliä hankaloitti tuomarilinja, joka ei sallinut edes pienintäkään hipaisua.Toisaalta pari rajumpaa rikettä jäi viheltämättä. Tähän ei kuitenkaan Redsien peli maanantai-iltana kaatunut. Onnistumisia ei tullut oikein millään osa-alueella. Kaikki kunnioitus myös isäntäjoukkueelle, joka sai pidettyä pelinsä kasassa ja teki avausjaksolla paikoistaantarvittavat osumat. Loppulukemat olivat hyvinkin oikeudenmukaiset pelitilanteisiin nähden, joskin Redseille olisi ehkä voinut yhden lohtuosuman suodakin.
Peliesitys oli Redsien kannalta kauden ankeinta. Tappio oliikävä kolaus taistelussa yläloppusarjan paikasta. Onneksi B-lohkossa on pelattu mukavasti ristiin, joten vielä ei kannata ruveta rasvaamaan köysiä. Redsien taistelujatkuu ensi maanantaina, kun rakkaalla Jyskän kotistadionilla vastaan asettuu PaRi II. Olisikin jo korkeaaika napata kauden ensimmäinen kotivoitto. Ainakin peliesitys tulee olemaan parempaa, koska Nousu-otteluahuonomminkaan ei enää voi pelata.