Lupaavat nuoret laitapakeiksi

Edustusjoukkueen laitapakkiosastolle lisätään kaksi lupaavaa nuorta pelaajaa. Vuonna 2002 syntyneet Niilo Pirttinen ja Johannes Nykänen pelaavat Vaajakoskella tulevalla kaudella.

Niilo Pirttinen aloittaa Vaajakoskella toisen kautensa. Kaudella 2020 pelejä kertyi Kakkosessa seitsemän ja farmisopimuksen myötä Kolmosessa JPS:n paidassa neljä.

Pirttinen esitti ajoittain erittäin luupaavia otteita vasempana puolustajana, mutta ikävä loukkaantuminen päätti kauden ennen aikojaan. Ensi kaudella on loistava mahdollisuus löytää vielä lisää tasaisuutta tekemiseen, sillä potentiaalia on vaikka mihin.” – Sami Okkonen

Vaajakoskelta kotoisin oleva Johannes Nykänen esiintyy kotikylän seuran paidassa ensimmäistä kertaa. Viime kaudella Nykänen kehittyi Komeetoissa ja aiemmin JJK:ssa sekä Nousussa.

Johannes on nuori, nopea ja taitava 18-vuotias laitapuolustaja. Nykänen tuli kauden lopussa mukaan joukkueharjoituksiin ja vakuutti tekemisellään muutaman harjoituksen aikana. Viime kaudella Komeetoissa pelannut nuorukainen pisti silmään jo seurojen keskinäisissä harjoitusotteluissa ja on hienoa, että saimme sopimuksen aikaan. Nyt talven aikana on paikka näyttää, mihin rahkeet riittävät ensi kaudella. – Sami Okkonen

Sopimustilanne 

  1. Aram Hasanzada
  2. Ville Viljala
  3. Lari Liukkonen
  4. Aleksi Kaakinen
  5. Masa Malen
  6. Niilo Pirttinen
  7. Johannes Nykänen

Päävalmentaja
Sami Okkonen

Apuvalmentaja
Jukka Västinen

Maalivahtivalmentaja
Olavi Hetemäki

Avoimet harjoitukset joulukuussa

FC Vaajakosken edustusjoukkueen avoimet harjoitukset käynnistyvät joulukuussa.

Ilmoita osallistumisestasi ennakkoon:
Päävalmentaja Sami Okkonen
050 3431518

Pelikuva: Ville Koskiniemi
Johannes Nykäsen kuva: JJK
Niilo Pirttisen kuva: Foto-Antti