Kuuma paikallisottelu Harjulla

Juhannusjuhlat on juhlittu ja kesäinen aurinkokin on näyttäytynyt taivaalla.

Lähtökohdat kauden ensimmäiseen paikallisotteluun ovat siis mainiot. Blackbird on saanut Harjun stadionin käyttöönsä, joten olosuhteet yleisöllekkin ovat mitä parhaimmat.

Lähtökohdat otteluun joukkueilla ovat erillaiset. Vaajakoskelaisten pelit ovat sujuneet ajoittain todella mallikkaasti ja viimeisimpänä hieno voitto kovasta Vaasasta. Blackbird on taasen pelannut alkukauden hieman alakanttiin ja muutama ottelu on kääntynyt aivan lopussa tasapeliin. Vaajakoskelaiset ovat tukevasti sarjan keskikastissa, kun taas Birdin niskassa hengittää putoamisviiva, joten molemmille kelpaa varmasti kolme pistettä. Sillä Vaajakoskelaiset vankistaisivat asemaansa sarjassa, kun taas FCJ karistaisi hieman putoamisviivaa. Lisäksi FCJ hakee revanssia Vaajakoskelaisista, sillä keväällä he hävisivät piirin semifinaalissa luvuin 0-2.

Vaajakoskelaisten valmentaja Pertti Kastarinen odottaa ottelusta kiivasta ”paikallisottelut ovat aina sykähdyttäviä ja molemmat haluavat voittaa , luvassa on varmasti kovaa vääntöä”.  Valmentaja painottaakin asenteen merkitystä ” Sarjataulukkoon ei pidä katsoa se ei kerro mitään tälläisistä peleistä, tälläiset pelit voitetaan oikealla asenteella ja halulla voittaa” hän toteaa.

Vaajakoskelaisten pelaaja tilanne on kohtalaisen hyvällä mallilla, ainoa kysymysmerkki on puolustaja Juha-Matti Häkkisen jalan tilanne. Jalan lopullinen kunto selviää tiistain harjoituksissa. Pitkäaikais poissaolijat Simon, eliel ja Kautto eivät pysty vielä pelaamaan. Maalivahti Matti Salkojärvi jatkaa loppukauden Vaajakoskella.

Ottelusta on varmasti tulossa oikealla tavalla kuuma, muunkin kuin sään puolesta. Kaikki jalkapallon ystävät keskiviikkona Harjulle 18:30.