Kokkolasta kolme pistettä kotiin

FCV piti pintansa ja hoiti pisteet Vaajakoskelle lukemin 3-5.

Kovin kauaa ei tarvinnut yli kaksisataapäisen kokkolalaisyleisön odotella maalia. Avausosuma syntyi tosin kotiyleisön harmiksi GBK:n verkkoon, kun mystiseen maalivireeseen äitynyt Tarkko Savela puski maalivahdin torjunnasta pallon verkkoon 16. minuutilla. Viime ottelussahan satoja Kakkosen pelejä pelannut Tare iski uransa avausmaalin, ja nyt osumia on syntynyt kahteen peliin peräti kolme kappaletta!

Viisi minuuttia edellisestä, ja rangaistuspotkuja aktiivisesti viheltänyt kokkolalainen Tommi Wiklund keksi rankkarin ilmeisesti Juha Veijosen rikkeestä. Kotijoukkueen Kristoffer Ainasoja viimeisteli maalin varmasti, ja sijoitti pallon alakulmaan.

Vain kahden minuutin kuluttua tasoituksesta GBK:n puolustus hölmöili heikolla syötöllä pallon FCV:n Jouni Juntusen ulottuville, eikä mies mainiosta paikastaan erehtynyt: Pallo yhdellä kosketuksella yläkulmaan.

Maalijuhla ei toki päättynyt tähän, vaan minuutin kuluttua GBK:n Miika Hohenthal laukoi pallon vierasjoukkueen riman alle. FCV:n puolustus pelasi tilanteen kohtalaisen kevyesti, ja näin peli oli taas tasan. 24 minuuttia kellossa, ja neljä maalia tehtynä!

Ottelu jatkui kotijoukkueen painostaessa ja hallinnassa lähestulkoon koko puoliajan lopun. Muutamasta vaarallisesta paikasta vaajakoskelaisten puolustus selvisikin onneksi säikähdyksellä. GBK:n pitkän painostusjakson päätteeksi Tomi Karlstedt pääsi Jouni Juntusen syötöstä laidasta puolittain läpi, ja viimeisteli hyvin tomppamaiseen tyyliin taukojohdon lukemiin 2-3.

Tauon jälkeen ei ehditty palloa potkia kauaakaan, kunnes erotuomari kuljetti jälleen kyseenalaisesti pelivälinettä pilkulle. GBK:n kymppipaitaan pukeutunut Ainasoja osui rankkarista toistamiseen, ja jotenkin käsittämättömästi peli oli taas kerran tasan.

Ottelu jatkui kokkolalaisten hallinnassa, mutta vastahyökkäysjoukkueena tunnettu FCV iski taas. Kalle Kautto keskitti korkean pallon kotijoukkueen puolustuksen eteen, Tomppa Karlstedt luki liitoradan pakkia paremmin, otti kuulan haltuunsa, ja iski jo kymmenennen maalinsa tällä kaudella.

Innokkaasti kortteja jaellut päätuomari heilutteli lappua tiuhaan tahtiin. FCV:lle nostettiin keltainen kortti kolme kertaa, mutta kotijoukkueen brassivahvistus Vitao sai kaksi varoitusta seitsemän minuutin sisään, ja poistui suihkun puolelle monotettuaan Juntusta sääreen 72. minuutilla.

Pirteästi pelannut Aapo Kuortti vaihdettiin 70. minuutilla Jere Keskiseen, ja vaihto osoittautuikin onnistuneeksi. Keskinen haastoi nopeudellaan GBK:n kankeaa alakertaa, ja Jeren esityöstä etenkin Jouni Juntunen sai muutaman loistavan tekopaikan.

Päätuomari Wiklund vihelti jälleen kovin kevyin perustein rankkarin. Tällä kertaa pilkku puhallettiin kuitenkin kotijoukkueen päädyssä, ja Tomppa K. viimeisteli illan kolmantensa. Peliä oli pelattu 75 minuuttia, ja 3-5 -maalin jälkeen pelitapahtumat rauhoittuvat. FCV pystyi hengähtämään hieman, ja lopussa nähtiin pari hyvää tilannetta kummassakin päässä.

Ottelun tuomaritoiminta puhutti kumpaakin joukkuetta, eikä kotiyleisökään toimintaa täysin sulattanut. FCV:n kannaltahan tällä ei kuitenkaan ole voiton ansiosta juurikaan merkitystä, mutta kolme kyseenalaista rangaistuspotkua olivat hyvin merkillisiä. Toisaalta etenkin Tomppaa rikottiin kertalleen rankasti kuudentoista alueen sisällä, mutta se puolestaan katsottiin sormien lävitse.

—Hyvä taistelupeli, oltiin hyvällä jalalla liikkeellä. Otettiin tila pois ja maltettiin rakentaa hyökkäyksiä. Pisteet loistavalla viimeistelyllä kotiin, vaikka tuomari yritti kaikkensa, että pisteet jäisivät Kokkolaan. Voiton avaimet olivat tänään Teemu Holopainen, Jouni Juntunen ja Tomi Karlstedt. Vaihdosta tullut Jere Keskinen toi virtaa, ja hankki rankkarin ja kaksi hyvää maalipaikkaa. Kaikenkaikkiaan koko joukkueella oli hyvä ja taisteleva peli-ilme, kommentoi FCV:n päävalmentaja Pertti Kastarinen.

FCV:n kausi jatkuu kotiottelulla Vasa IFK:ta vastaan ensi keskiviikkona.

FCV TV:n kooste nähtävillä lähipäivinä.

Pöytäkirja