Kokkola Cup 17-20/7

/
FCV

17/7

Bussi kohti Kokkolaa starttasi juuri suunniteltuun aikaan eli 7:00 Vaajakosken kaukalolta. Matka meni ratevasti katsellessa viime kauden pelejä DVD:ltä. Matkalla suoritimme myös suljetun lippuäänestyksen turnauksen kapteenin virasta lähes 100% äänisaalilla kapteeniksi valittiin numero #18 eli Oskari.

Kokkolaan päästiin hiukka ennen puoltapäivää minkä jälkeen asetuttiin Torkinmäen koululle majoitusharjoituksiin. Ruokailun jälkeen lähdettiin Kokkolan keskuskentälle loistavassa auringon paisteessa odottelemaan ensimmäisen pelin alkua.

1. peli GBK-FCV. Peli alkoi vahvasti kotijoukkueen merkeissä jo pelin alku minuuteilla. Pelin alussa alkoi myös muutenkin pilvet nousemaan Kokkolan taivaalle ja samalla myös FCV:n yläpuolelle. Ensimmäinen jakso pelattiin kovaan vastatuuleen ukkoskuuron kastellessa niin kentän kuin pojatkin. Kotijoukkue vei erän nimiinsä 0-3. Erätauolla ei ukkonen helpottanut yhtään vaan jopa salamat valaisivat erän alkua EM-kisojen malliin. Toinen erä alkoi FCV:ltä pirteämmin myötätuulen avittamana, mutts taas GBK osoitti vahvuutensa ja teki tässäkin erässä kolme maalia. Ensimmäisessä pelissä iso numeroinen tappio 0-6 GBK Ajaxille, mutta pojat kuitenkin ansaitsevat kehut hyvästä yrityksestä jopa reilussa tappio tilanteessa. Pelin päätyttyä sadekkin loppui ja FCV:n joukkue lähti koululle kuivattelemaan ja odottelemaan illan seuraavan pelin alkua. Pelin loppu tulos tosin oli päivitetty 0-5 cupin virallisille sivuille, ilmeisesti yksi maaleista oli kuitenkin paitsio. No hyvä meille.

2. TP-47 – FCV. Vesisade alkoi jo perinteiseen malliin pelin alettua ja tunnelma oli muutenkin leppoisa. Vastustaja voitti pelin 8-0.

18/7

Yö koululla meni mallikkaasti kevyessä miehekkäässä hienhajussa. Aamusta paikallinen pokeririnki yritti siirtää matkakassan omistussuhteita, mutta päättivät kuitenkin sitten siityä käpypanoksiin. Hyvä heille. Aamureippailu suoritettiin ruokailuun, jossa nautitittiin herkullinen lounas ennen päivän ensimmäistä peliä. Päivän ensimmäinen peli käytiin Takiaisen kentälle, jonka löytäminen jopa navigaattorin ja paikallisen asukkaan avulla vaati muutaman u-käännöksen. Onneksi ehdimme kuitenkin ajoissa paikalle ennen pelin alkua.

3. peli NuPS Inter-FCV. Nummelan joukkue oli eilen voittanut 3-0 meidät illalla piiskanneen TP-47:n eli vastustajalla oli kova halu mättää maaleja myös meidän verkkoon. Poikkeuksellisesti tänään ainakin tämä ensimmäinen peli päästiin pelaamaan auringon paisteessa. Tämä ilmaston muutos näkyi myös FCV:n pelissä, joka alkoi huomattavasti pirteämmin kuin eiliset pelit. Ensimmäisen erän alku meni FCV:ltä tiukan puolustuspelaamisen merkeissä, mutta Italialais-tyyppinen pelaaminen vei vastustajalta uskon maalin tekoon. Valitettavasti vastustaja sai kuitenkin n. 20 metristä vaparin, jonka saivat jatkettua ribarista maaliin. Näin erä päättyi 1-0 tilanteeseen. Toinen erä alkoi FCV:n kovan yrittämisen sävyttämällä painostuksella, joka pisti vastustajan puolustuksen keskittymään enemmän oman maalin suojelemiseen, kuin maalien tekoon. Toista erää pelattiin lähes koko ajan vastustajan puoliskolla, mutta hyvistä yrityksistä huolimatta ei palloa NuPS:n maaliin saatu toimitettua. Peli päättyi niukkaan 1-0 tappioon. Kaikesta huolimatta peli oli FCV:n pojilta kauden parasta yrittämistä jokaisen osalta. Tästä on hyvä jatkaa illan maaottelupeliin venäläisiä vierailijoita vastaan.

4. FC Druzba , St Petersburg – FCV

Illalla löysimme jo sujuvasti aamulla kateissa olleen takiaisen kentän ja siellä oli odottamassa kansainvälistä touhua pelissä Venäläistä FC Druzbaa vastaa. Pelin alussa jatkettiin päivän ekassa pelissä tulleella väännöllä ja sisulla ja Oskari teki komeasti FCV:n turnauksen ensimmäisen maalin. Peli jatkui samalla mallilla tiukalla painostuksella Venäläisten maalilla. Muutaman minuutin myöhemmin Tero tuikkasi Konstan vaparin jatkotilanteesta FCV:n johtoon 0-2. Toisen erän alussa pelin painopiste siirtyi FCV:n kenttäpuoliskolle, mutta FCV:n puolustus hoiti vastustajan hyökkäykset tyylikkäästi vaarattomaksi. Pojat saivat kuintenkin rakennettua ansiokkaasti muutaman pistohyökkäyksen joista yhdestä Jompan läpijuoksun jälkeisestä syötöstä Konsta teki kolmannen makkaran arvoisen maalin. Näin FCV:n ensimmäinen kansainvälinen peli voitettiin erittäin komeasti suomalaisella sisukkaalla yrityksellä.

Illalla pääsimme juhlimaan voittoa ansaitusti Jompan ja Juipin vanhempien mökille saunomisen, meressä uimisen ja makkaran syömisen merkeissä. Tietysti jalkapallon peluuta unohtamatta. Pojat ja huoltoporras kiittävät upeasta illasta.

19/7

Selvisimme jälleen kerran mallikkaasti yön matalanpaikan leirillämme. Aamulla oli herätys tilattuna jo 6.30, koska ensimmäinen pelimme uudella raviradalla alkoi 8:00. Olimme loistavasti ajoissa kentällä syötyämme kevyen kenttäaamupalan. Aino huoli matkaan tuli, että kentällä ei näkynyt vastustajasta häivähdystäkään. Pienen salapoliisityön jälkeen selvisi, että venäläinen  joukkue jota vastaan meidän piti vielä lauantai-illalla pelata olikin luopunut tästä turnauksesta ja muutti aikataulua meidän osaltamme huomattavasti. Ensinnäkin aamupelimme oli siirretty alkavaksi 9:00. Mutta isoin takaisku oli, että meillä ei enää illalla ollut peliä joten aamun koitos oli meidän viimeisemme tässä turnauksessa.

5. FCV – GBK Boca juniors

Olimme siis aamulla sattumasta ajoissa lämmittelemässä poutaisella raviradalla. Lämmittely meni sujuvasti kannustaessamme JyPK 94 tyttöjä heidän omassa pelissään ja poikien jatkaessa eilen kesken jäänyttä sisäistä höntsäpallo turnausta.

Hyvän lämmittelyn jälkeen pääsimme aloittamaan pelin toista paikallisvastustajaa vastaan. Ensimmäisessä erässä peli aaltoilí tasaisesti puolelta toiselle ja selkeää ratkaisua maalien merkeissä ei saatu kummankaan osapuolen osalta aikaiseksi. Toisella puoliajalla peli kääntyi enemmän FCV:n haltuun ja lopulta pojat saivat myös tehtyä maalin, jonka Juippi syötti oikeasta laidasta ja Jomppa veti komeasti pallon maaliin rankkarialueelta. Näin peli toista paikallisvastustajaa vastaan päättyi eduksemme 1-0.

Netti toimitus huomasi vasta myöhemmin, jotta tässä oli kyseessä FCV P13 joukkueen tämän kauden 50. peli eli siis eräänlainen juhlaottelu oli kyseessä. 

Koska tästä tuli yllätten viimeinen pelimme Kokkola Cupissa niin lähdimme takaisin matalanpaikan leirillemme jonka saimme purettu ja siivottua tyylikkäästi noin tunnissa. Rykäisyn jälkeen nautimme pikaisen turnaus lounaan jonka jälkeen pojilla oli mahdollisuus joko tutustua kaupungin nähtävyyksiin tai uimahalli reissuun. Kokoontuminen tämän jälkeen oli vielä päivällisen merkeissä jo tutulla koululla. Koko lauma saapui paikalle täsmällisesti ja ilman vaurioita, hyvä pojat. Päivällisen jälkeen eli aikataulun mukaan 16:30 aloitimme paluumatkamme Jyväskylään.

Matkan alussa jaettiin stipendit kaikille pojille ja erityisen tsempparin palkinnon tässä turnauksessa oli ansainnut Aku, joka sai hienosta suorituksestaan muistoksi komean Kokkola Cup mukin. Koko joukkue muisti myös syntymäpäiväsankari Joonaa samanlaisella mukilla.

Paluu matkan uskoisin tässä vaiheessa n. 134 km Jyväskylään sujuvan loistavasti. Mielenkiinnolla odotamme kestääkö kaikkien housut kuivana kotiin saakka (ei kastunut).

Niin valmennusjohdolla, huollolla ja pojilla oli jälleen erittäin hyvin sujunut turnausmatka takana, vaikka se yllättäen lyhenikin yhdellä päivällä ja pojilla jäi diskoilu väliin. No ensi vuonna tontti on jo valmiiksi paalutettu.  

Pelillisesti saldoksi turnauksessa jäi kaksi hiukka reilumpaa sadepeli tappiota, loistava 0-1 hävitty peli, komea 3-0 maaottelu voitto ja 1-0 työvoitto.  Hyvä suoritus, etenkin kun jälkiviisaana tiedämme, että meitä ei ollut tuuri alkulohkojen arvonnassa suosinut. D13 sarjan kaksi finaali joukkuetta olivat molemmat meidän alkulohkostamme. 

Erityis kiitos myös kuskillemme Juhanille (Teron iskä) kun hän taas kuskasi meitä kolmen päivän aikana lähes 700 km. 

Kuvia turnauksesta löytyy netin kätköistä löytyy tämän linkin takaa.

 http://www.flickr.com/photos/fcvp95_luiz_antonio/