Kauden alku lähestyy

FC Vaajakosken toiminta käynnistyy niin junioreissa kuin aikuisissakin.

Edustusjoukkueen sarjakausi alkaa 13.6. ja otteluohjelma julkaistaan tiistaina 2.6. Ennen ensimmäistä sarjaottelua pelataan kaksi harjoituspeliä, joista ensimmäinen keskiviikkona 3.6. Jyväskylän Komeettoja vastaan Viitaniemessä.

Komeetat-ottelu onkin siis ainoa mahdollisuus nähdä tämän kauden joukkue ennen sarjan alkua pelikentällä Jyväskylässä. Otteluun myydään pääsylippuja 7 euron hintaan. Ostamalla lipun tuet molempia seuroja!

Huom! Molempien seurojen juniorit seura-asuissa ilmaiseksi sisään! Kausikorteilla ei sisäänpääsyä tähän otteluun.

Pääsyliput ovat ostettavissa FC Vaajakosken seurakaupasta sekä Viitaniemen kentältä sisäänpääsyn yhteydessä.

Ethän tule otteluun sairaana! Katsomossa noudatettava Palloliiton ohjeistuksen mukaisesti 1-2 metrin turvaväliä. Saman perheen tai ruokakunnan jäsenet voivat olla vierekkäin.

Toinen harjoitusottelu pelataan 7.6. Mikkelissä Pallo-Kissoja vastaan.

FC Vaajakosken toiminnassa on vielä ainakin kesäkuun ajan poikkeuksellisia järjestelyitä. Toiminnanjohtaja Liisa Liekkinen on lomautettuna alustavasti kesäkuun loppuun saakka.

Seuran toimisto on vaihtelevasti auki, joten ennen käyntiä ota yhteyttä:

Yleiset asiat
Puheenjohtaja
Lassi Paavolainen
‭040 718 3690‬
puheenjohtaja@fcvaajakoski.com

Valmennus & Kortteliliiga
Valmennuspäällikkö
Sami Okkonen
050 343 1518
sami.okkonen@fcvaajakoski.com