Kapteeni jatkaa

Kapteeni Santtu Laaksonen jatkaa Vaajakoskella! Keskikentällä pelaava 26-vuotias Laaksonen on ollut jo vuosien ajan joukkueen avainpelaajia.

”Luottavaiset fiilikset tulevaan kauteen. Joukkueen rakennus on hyvällä mallilla jo tässä vaiheessa. Viime kauden loppupuolisko oli tosi hyvää tekemistä meiltä niin jatketaan sillä samalla meiningillä koko tulevakin kausi niin tulee varmasti paljon viihdyttäviä pelejä kesällä.” – Santtu Laaksonen

Menneellä kaudella Laaksonen esiintyi 18 ottelussa, mutta loppukaudella vaivana oli loukkaantuminen. Päävalmentaja Okkonen on sopimuksen syntyyn tyytyväinen.

”Joukkueen kapteenin jatkaminen lämmittää mieltä suuresti. Santtu on ehdottomasti yksi viime vuosien tärkeimpiä FCV-pelaajia, jonka arvoa joukkueelle ei voi liikaa korostaa. Johtaa esimerkillään kentällä ja sen ulkopuolella. Kausi päättyi ikävästi Sanen kohdalla pari viikkoa ennen kauden päätöstä loukkaantumiseen, mutta kuntoutuminen on hyvässä vauhdissa ja tammikuussa miehen pitäisi olla jo täydellä tohinalla mukana joukkueharjoituksissa.” – Sami Okkonen

Santtu Laaksonen

Sopimuspelaajat 2020

  1. Ville Viljala
  2. Masa Malen
  3. Valtteri Lohi
  4. Toni Järvinen
  5. Aleksi Kaakinen
  6. Matias Kiesilä
  7. Teemu Roponen
  8. Toni Koskinen
  9. Santtu Laaksonen

FC Vaajakoski harjoittelee – kiinnostuneet pelaajat ovat tervetulleita harjoituksiin

Mikäli olet kiinnostunut, ota yhteys päävalmentaja Sami Okkoseen 050 343 1518.