Kapteeni jatkaa — Santtu Laaksoselle jatkosopimus

Viime vuodet FC Vaajakosken kapteenina toimineen luottopelaaja Santtu Laaksosen pelit punapaidoissa jatkuvat myös tällä kaudella. 27-vuotiaan Laaksosen ura vaajakoskelaisten väreissä alkoi jo vuonna 2014 ja saa näin edelleen jatkoa.

”Hyvillä mielin uutta kautta kohti! Joukkue pysynyt aika hyvin kasassa, niin tavoitteena on lähteä hakemaan parempaa sarjasijoitusta kuin viime kaudella. Viime kauden derbyt jäänyt erityisesti mieleen. Hyviä vääntöjä ison yleisön edessä. Toivotaan että korona hellittää, niin päästäisiin pelaamaan mahdollisimman paljon pelejä yleisön edessä!” – Santtu Laaksonen

”Vuoden pelaajaksi valittu Laaksonen pelasi loistavan kauden viime kaudella. Sane on johtavia pelaajia sarjassa, pelaa hän sitten keskuspuolustuksessa tai keskikentän keskustassa. Lisäksi hän on erittäin tärkeä johtajatyyppi, joka tuo vaatimustasoa, kommunikaatiota ja laatua päivittäiseen tekemiseen joukkueen arjessa. Upeaa, että Sanella riittää virtaa pelata ensi kaudella punaisissa!” – Päävalmentaja Sami Okkonen

A-nuorten Suomen mestaruutta 2012 JJK:ssa päässyt juhlimaan Sane siirtyi kettupaidoista ensimmäisen seuransa Äänekosken Huiman riveihin, mutta palasi heti yhden kauden jälkeen takaisin jyvässeudulle ja juurikin FC Vaajakosken väreihin. Vaajakosken asussa Laaksonen on pelannut kaikkiaan 83 Kakkosen kamppailua viiden eri kauden aikana. Maaleja hän on näissä peleissä viimeistellyt yhteensä kymmenen kappaletta.

Kausi 2016 katkesi Sanen kohdalla pahaan loukkaantumiseen, jonka seurauksena seuraavakin vuosi jäi kokonaan väliin. 2018 Laaksonen teki kuitenkin vahvan paluun pelikentille kuuluen jälleen joukkueen suurimpiin vastuunkantajiin ja saadessaan loppukaudella myös kapteeniin nauhan kannettavakseen.

Pääsääntöisesti Laaksonen on nähty FC Vaajakosken riveissä puolustavassa keskikentän roolissa. Viime kesänä pelipaikkana oli kuitenkin topparin tontti, jolla kippari keräsi kentällä 16 kertaa täydet peliminuutit vain yhden ottelun jäädessä sivu suun.

Harjoitusotteluita luvassa ennen kauden alkua

FC Vaajakoski valmistautuu Kakkoseen pelaamalla vielä ainakin kaksi harjoitusottelua. Tulevana lauantaina kohdataan myös Kakkosessa pelaava Mikkelin Pallo-Kissat, mutta ottelun pelipaikkaa ei ole vielä vahvistettu.

Lauantaina 24.4. kohdataan puolestaan Kakkoseen noussut Kotkan Peli-Karhut Jyväskylässä.

Ensimmäinen sarjaottelu on luvassa sunnuntaina 9.5. GBK:ta vastaan, todennäköisesti varakentällä Viitaniemessä. Sarjaohjelmaan saattaa kuitenkin koronarajoitusten myötä tulla vielä muutoksia.