Kärkikamppailussa vastaan FC YPA

FCV – FC YPA, lauantaina 14.8 Vaajakosken stadionilla kello 14.

FC Vaajakoski kohtaa mielenkiintoisessa Kohinapelissä Ylivieskan Pallon eli FC YPAn. Kyseessä on varmasti yleisöön uppoava peli kahdestakin syystä. Ensinnäkin joukkueet ovat sarjataulukossa sijoilla 3 ja 4. Toiseksi vastaan iskevät sarjan kaksi eniten maaleja tehnyttä joukkuetta, YPA 41 maalilla ja FCV 37 osumalla. Sarjataulukossa FCV:llä on pisteen etumatka, mutta maalipörssissä YPAn Dragan Pejic johtaa 17 maalillaan Tomppaa, joka on viimeistellyt 14 kertaa. Asetelma maalipörssin kannalta muuttui päälaelleen Pejicin viimeisteltyä edellisessä pelissä kuusi kertaa Korsholmia vastaan.

Joukkueet ovat kohdanneet toisensa kolmesti viime ja kuluvan kauden aikana. Näistä molemmilla on kasassa yksi voitto ja tasapeli. Kauden aikaisemmassa kohtaamisessa päädyttiin 3-3 tasapeliin YPAn noustua yliajalla kyseenalaisella rankulla. Parhaimmillaan FCV johti tuossa pelissä jo 3-1. Viime kauden ottelut huomioiden on peleissä tehty keskimäärin viisi maalia. Ennakkoasetelmat sekä huomenna ehkä kesän viimeisiä hellelukemia mittareihin paistavan auringon huomioon ottaen ei kenenkään luulisi jäävän katsomossa kylmäksi.

FC Vaajakoski lähtee otteluun tuttuun tapaan melkoisen siipirikkona. Poissa ovat pitkäaikaispotilaat Janatuinen, Huisman, Kiiveri ja Dahir. Muita poissaolijoita ovat varmuudella Jere (virustauti), Kosonen (nilkka), Ihalainen (selkä) sekä Juntunen (akillesjänne). Maalinsylkijä Tarkko Savelan tilanne päätetään perjantain viimeistelyharjoitusten jälkeen. Lisäksi Muurikainen, Jussi Kuortti ja Muridiyazd eivät ole täydessä pelikunnossa, mutta jokainen pystynee taistelemaan ainakin osan pelistä. Onneksi FCV:n rosteri on osoittanut jo monesti kauden aikana laajuutensa, joten syytä huoleen ei pitäisi olla.

Langan päähän saatu YPAn valmentaja Markku Myllykangas vannoi, että 0-0 lukemia ei ottelussa tulla näkemään. Molemmilla joukkueilla on hyvät asetelmat otteluun ja Santa Claus on karannut jo 10 pisteen sarjajohtoon, joten kummallakaan ei pitäisi olla myöskään suurempia paineita tuloksen suhteen. Myllykankaan mukaan YPA lähtee pelaamaan hyökkäävää futista sekä keskittymään ja kehittämään omaa pelaamistaan, vaikka kotijoukkue onkin ennakkosuosikki.

YPAlla on hieman heikomman jakson jälkeen kasassa edellisestä kolmesta pelistä seitsemän pistettä. FCV on puolestaan jäänyt vain neljään pisteeseen, mutta toisaalta kasassa on seitsemästä kotipelistä kuusi voittoa ja yksi tasapeli. Kannattaa siis tulla paikalle kannustamaan kotijoukkue kauden seitsemänteen kotivoittoon!