Järvinen jatkaa edustuksen päävalmentajana, Taylor avuksi

Mika Järvinen jatkaa FC Vaajakosken päävalmentajana seuraavat kaksi kautta. Avukseen hän saa alkavalle kaudelle toiseksi valmentajaksi Paul Taylorin. Taylor toimii myös seuran valmennuspäällikkönä.

Ylivoimaisesti valmennusurani raastavin vuosi takana. Mutta se, mikä ei tapa, vahvistaa. Nyt on akkua ladattu kolme kuukautta ja alkaa taas tuntumaan siltä, että virtaa löytyy”, toteaa kauden päätyttyä lopettamistaankin pohtinut Järvinen.

Järvinen ja Taylor ovat hyviä ystäviä keskenään jo vuosien takaa. Kaksikko on valmennusparina kokenut tulikasteensa jo vuonna 2007, jolloin he luotsasivat yhdessä JJK:n 1995-syntyneiden ikäluokan edelleenkin ainoana keskisuomalaisjoukkueena Helsinki Cupin finaaliin.

”Jos rehellisiä ollaan, niin jatkoni ainoa ehto oli se, että Paul hyppää leikkiin mukaan kanssani ja taitaa olla niin, että Paulin lähdön ehtona oli se, että minä olen mukana”, naureskelee Järvinen.

FC Vaajakosken puheenjohtaja Lassi Paavolainen allekirjoitti sopimuksen tyytyväisenä.

”Mikan päävalmentajasopimus takaa jatkuvuuden edustusjoukkueen valmennuksessa. Mika on alueen kokeneimpia valmentajia ja pidetty myös pelaajien keskuudessa. Paul tuo omalta osaltaan piristeen ja toisen näkökulman edustusjoukkueen valmennukseen. Kyseinen kaksikko tuntee toisensa jo vuosien takaa ja he ovat aikaisemminkin valmentaneet yhdessä menestyksekkäästi. Hiljattain FCV-gaalassa palkittuun Aila Jaitehiin saamme luottaa tulevallakin kaudella joukkueenjohtajana. Edustusjoukkueen taustat on näin kunnossa ja seuraavaksi vuorossa on ensimmäisten pelaajasopimusten solmiminen”, kommentoi Paavolainen.

FCV aloittaa virallisesti kauteen valmistavan harjoittelun loppiaisen jälkeen.