Futsalin FINAL FOUR Jämsänkoskella

Sunnuntaina 22.3. ratkottiin futsal-kauden finaalit. Pojat olivat latautuneet finaalipeleihin hyvin ja peleistä tuli jännittäviä ja tiukkoja kamppailuja, joissa hiki tuli sekä pelaajille että katsojille, eri syistä tosin. MultiAntsia vastaan aloitimme Riston maalilla. Tasaisen ottelun tauolla lukemat olivat 1-1, ja johtoon mentiin Jompan maalilla. Kun tämänkin vastustaja tasoitti, tuli eteen rankkarikisa. Vaikutti siltä, että useimmille tuli yllätyksenä, että se pelataan kerrasta poikki periaatteella. Näin pienestä sitten oli loppuottelupaikka kiinni, kun vastustaja onnistui torjumaan ja vastaavasti tekemään maalin omasta ensimmäisestä rankustaan.

Poikajoukkomme kävi väliajalla virkistäytymässä läheisellä Nesteen huoltamolla. Tämä reissu varmankin antoi polttoainetta pronssiotteluun. Siinä tuntui kaikki olevan kohdallaan ja Ilves Jämsänkoskelta kesytettiin lukemin 5-0 FCV:lle (maalit Jomppa x3, Juhana ja Oskari). Muutaman viimeisen minuutin järjesti Veke varamiehenä mukana olleelle Leksalle peliaikaa kuviolla Oskari maalille ja Ronnie penkille (ei kahta yläikäistä yhtä aikaa).

Onnittelut pronssijoukkueelle ja valkku Vekelle!