FCV:n kauden heikoin kotiesiintyminen

FCV – FC YPA 0-3 (0-2)

FC Vaajakoski kohtasi lauantaina 14.8 kakkosen C-lohkon kärkikamppailussa FC YPAn Ylivieskasta. Etukäteen odotettu maalikuninkaiden kohtaaminen jäi kokematta, sillä YPAn Dragan Pejic ei ollut pelissä mukana. Myös ennustettu laadukas taistelupeli jäi näkemättä kotijoukkueen esiinnyttyä laiskanoloisesti. Odotukset eivät täyttyneet yleisömääränkään osalta ja Kohinapelissä jäätiin yhdellä katsojalla kauden ennätyksestä (211, SJK).

Ottelu alkoi melko sekavissa tunnelmissa. Molemmat joukkueet pääsivät vuorotellen kokeilemaan hyökkäämistä, mutta alkuun mitään todella vaarallista ei nähty. Pelin ensimmäinen tilanne avautui Tompalle, jonka vedon YPAn Kalle Rönkkö torjui ilmiömäisesti. Myös FCV:n maalilla Sami ”Sämpy” Myllymäki esitti varmoja otteita. Noin puolen tunnin kohdalla Kalle Kautto pääsi kokeilemaan volleysta Rönkön kestävyyttä, joka veti jälleen pidemmän korren.

Odotuksista poiketen ensimmäinen pöytäkirjamerkintä nähtiin vasta 41 minuutin pelin jälkeen vierailijoiden Martti Saarelan vedettyä onnekkaasti pallon FCV-pakin jalan kautta verkon perukoille. Jo liikkeessä olleella Sämpyllä ei ollut mitään mahdollisuutta torjua suuntaa muuttanutta palloa. Kotijoukkueen niskaan kaadettiin lisää kylmää vettä jo kolme minuuttia myöhemmin Kennedy Owusu-Ansahin noustua hienosti laidalta parin FCV-pakin ohi ja viimeisteltyä maalin takakulmaan. Puoliajalle mentiin näin ollen 0-2 lukemissa. Puoliaikaviihdettä tarjosivat Vaajakosken Kuohon tyttövoimistelijat sekä rankkuja laukonut Panda.

Toiselle puoliajalle odotettiin uudelleen latautunutta FCV:tä. Tehdyt vaihdot eivät kuitenkaan tuoneet peliin lisää eloa, joten kotijoukkueelta jäi kunnollinen takaa-ajo tekemättä. Kotijoukkue kyllä piti palloa YPAn tiputettua peliä hieman alemmas, mutta hyökkäyspäästä puuttui viimeinen terävyys paikkojen rakentelun suhteen. YPA sen sijaan vastahyökkäsi pariin otteeseen vaarallisesti, kerran pallo meni jopa kimmokkeen kautta tolppaan.

Viimeisen vartin aikana FCV pääsi muutamaan vetopaikkaan, mutta niin Tompan kuin Kallenkin vedot menivät YPAn moken hyppysiin. Juuri ennen täyttä aikaa vierailijat saivat kyseenalaisen rankkarin. Pallo kyllä osui boksin reunalla kimmoketta hakemaan menneen Aapo Aution käteen, mutta käsi oli sen verran tiukasti kehossa kiinni, ettei näistä kyllä yleensä pilkkua vihelletä. Avustava oli kuitenkin eri mieltä, eikä päätuomarikaan lopulta edes kysynyt avustavan mielipidettä vaan lipun heilutuksen seurauksena näytti palloa 11 metriin. No eipä tällä pelin lopputuloksen kannalta merkitystä ollut.

Taululla olevat 0-3 lukemat kertovat sen kumpi kentällä oli parempi. Hieman jossiteltavaakin jäi. Mikäli FCV olisi onnistunut ohittamaan loistavasti pelanneen Rönkön ja siirtymään johtoon, olisi lopputulos voinut olla toinen. Rönkkö saikin ansaitusti ottelun parhaan pelaajan palkinnon. Mikäli laiskalle esitykselle haluaa syitä etsiä niin lukuisat poissaolot näkyivät erityisesti hyökkäyssuuntaan. Lisäksi FCV:llä oli pelin jälkeen saunailta mikä takaa vastustajalle suuren tasoituksen. Viime vuonna samassa tilanteessa ottelu päättyi 0-5, joten pientä parannusta ainakin siihen.

Seuraavaksi FCV kohtaa paikallispelissä FC Blackbirdin keskiviikkona 18.8 kello 18:30 alkaen Vaajakosken stadionilla. Tähän peliin on ilmeen muututtava, jotta nousukuntoinen FCB kaatuu ja YPA tappio jää kauden ainoaksi kotitappioksi. Näin varmasti tulee myös tapahtumaan. Nyt onkin hieno mahdollisuus saapua paikalle katsomaan huippufutista ja lyömään FCV:n yleisöennätykset viimeisten vuosien ajalta.

Pöytäkirja