FCV varmisti sarjapaikan

Kastariselle jatkosopimus

FC Vaajakoski varmisti sarjapaikkansa Kakkosessa kaudelle 2010. Hieno voitto FC Santa Clausista ja OLS:n tappio FC OPA:lle tiesi sitä, että joukkue ei pysty enää putoamaan. Sarjan keskikastissa koko kauden pelannut FCV saa näin nauttia lopuista kierroksista ilman putoamispaineita. Jo nyt vaajakoskelaiset ovat keränneet Kakkosen historiansa suurimman pistemäärän, ja sitä on tietysti tarkoitus vielä kasvattaa.

Sarjapaikka poiki tärkeitä sopimuksia

Sarjapaikan myötä seura on tehnyt jatkosopimukset päävalmentaja Pertti Kastarisen (2 vuotta)  sekä apuvalmentaja Risto Jussilaisen kanssa. Lisäksi joukkueenjohtaja Aila Hirvonen jatkaa ensi kesänä, kuten myös huoltaja Juha Keskinen. Keskisen työmaa hivenen laajenee, sillä huoltajan töiden lisäksi pitkään jalkapallon parissa työskennellyt mies osallistuu jatkossa myös otteluanalyysien tekoon sekä vastustajan pelin tarkkailuun.

Alle kuukausi sarjan päätökseen

Vaikka sarjapaikka uusittiinkin hyvissä ajoin, loppukauden otteluista lähdetään hakemaan täytettä jo ennalta mukavan pulleaan pistetiliin. Neljän ottelun loppurynnistys päättyy 11.10 FC YPAn vieraana, ja alkaa ensi lauantaina myöskin vieraskentällä. Tällöin illan isäntinä toimii Lapuan Virkiä, joten ainakin kotijoukkueen puolesta panoksia löytyy. Virkiä nimittäin lymyää sarjataulukossa sijalla viimeinen, eikä joukkue varmasti tahdo itseään löydettävän samasta osoitteesta enää sarjan päätteeksi. Vaikka viimeiseen säilyjän paikkaan matkaa onkin vielä kymmenen pistettä, Lapualla tuskin jätetään yhtään kiveä kääntämättä niin pitkään, kuin mahdollisuudet ovat edes teoreettiset.

FCV:n loppuohjelma:

  • 19.09 klo 15.00 Lapuan Virkiä – FC Vaajakoski
  • 27.09 klo 15.00 FC Vaajakoski – Gamlakarleby Bollklubb
  • 03.10 klo 15.00 FC Vaajakoski – Norrvalla FF
  • 11.10 klo 14.00 FC YPA – FC Vaajakoski

Onnea FC Vaajakoski!

FCV 2009