FCV pyrkii takaisin voittojen tielle

Tärkeät pisteet ovat taas jaossa perjantaina, kun Mikkelin Palloilijat saapuu vieraaksi Vaajakoskelle. Kummankaan joukkueen edelliset ottelut eivät voittoja ole tuoneet, joten kurssin kääntäminen on varmasti molemmilla tähtäimessä. MP tosin on hävinnyt ainoastaan yhden pelin viimeisestä yhdeksästä ottelustaan.

FC Vaajakosken kolme viimeistä ottelua on tuoneet vain yhden pisteen. Sarjataulukossa joukkueet ovat seitsemän pisteen päässä toisistaan, MP:n ollessa sijalla viisi ja FCV sijalla yhdeksän.
Sarjataulukko on tasainen ja muutama voitto muuttaa sijoitusta reippaasti, joten elintärkeät pisteet ovat jaossa.

Seuraa tätä:

Tämän kauden kakkosen A-lohkossa on nähty todella monta yllättävää ottelua. Voittajan ennustaminen on äärettömän vaikeaa. FCV:n peli-ilme on ollut kuitenkin läpi kauden taisteleva, joten kentälle on odotettavissa vaikeasta edellisestä ottelusta huolimatta MP:n toden teolla haastava kotijoukkue.

MP:n kokoonpano on elänyt viime aikoina ja seura on tehnyt hankintoja siirtoikkunan viime hetkillä. Kolme uutta ulkomaalaispelaajaa vahvistanevat joukkuetta selvästi, kun joukkueeseen ovat liittyneet Shane McFaul, Michael Nzekwe ja Scott Angevine.

Edelliset kohtaamiset:

Joukkueet iskivät yhteen toukokuussa Mikkelissä, jolloin FCV haki riemukkaan 1-0-vierasvoiton. Voittomaalin iski Niko Högbacka.

Pääsyliput 7€: Zupticket.com

Friends Pubin anniskelualue Vaajakosken kentän katsomossa aukeaa klo 18.