FCV jälleen tasuriin

FC Vaajakoski – GBK 1-1 (1-1)

Viime aikoina voitoitta pelannut FC Vaajakoski jäi jälleen nuolemaan näppejään. Kotiottelu GBK:ta vastaan päättyi 1-1 tasapeliin, joka oli FCV:lle jo kolmas peräkkäinen vastaaviin lukemiin päättynyt peli. Viimeisestä viidestä ottelusta ei tilille olekaan kertynyt yhtään voittoa.

Ottelun alku lupaili kotijoukkueelle hyvää, sillä GBK koski palloon ensimmäisen kerran kolmen minuutin pelin jälkeen. GBK loi kuitenkin heti pallon saatuaan vaarallisen vastahyökkäyksen koko pelin hyvin pelanneen Misse Ebonguen toimesta. Viimeistely ei Misseltä kuitenkaan onnistunut. Tämän jälkeen ottelu jatkui tasaisissa merkeissä molempien päästessä ajoittain kokeilemaan vastustajan moken refleksejä. Noin 22 minuutin kohdalla FCV:n Jukka Kosonen pelattiin vasemmalta laidalta läpi, mutta Jukka ei onnistunut ohittamaan GBK:n maalivahti Teemu Parpalaa.

28 minuutin pelin jälkeen tapahtui jälleen. Jukka revittiin helpohkosti maahan alueen sisällä, jonka seurauksena ottelun erotuomari Aapajärvi näytti monien yllätykseksi palloa pilkulle. GBK:n valmentaja tulistui ratkaisusta sen verran, että myöhemmin jo katsomokomennuskin oli lähellä. FCV:lle rankku toi helpotusta kauden erittäin rumaan rangaistuspotkutilastoon (noin 2 omaa, 9 vastustajan). Pilkkua asettui vetämään kukas muukaan kuin Tomppa Karlstedt joka sijoittikin pallon varmasti reppuun ja kotijoukkueen 1-0 johtoon. Samalla Tomppa siirtyi Kakkosen C-lohkon maalipörssin kärkeen 17 osumallaan yhdessä YPAn Dragan Pejicin kanssa.

Ilo ei kuitenkaan kestänyt kovin pitkään sillä jo 35 minuutin kohdalla GBK tasoitti. Maaliin hienon esityön teki Misse Ebongue, jonka syötöstä Vitaolla oli helppo työ tasoittaa ottelu. Ensimmäisen puoliajan lopulla FCV sai vielä hyvän hässäkän vierailijoiden maalille, mutta tällä kertaa nahkakuulaa ei saatu verkon perukoille. Tauolle siis lukemissa 1-1.

Toinen puoliaika oli edellisen kotipelin tapaan heikkoa peliä kotijoukkueelta. FCV ei saanut kovinkaan montaa kunnollista maalipaikkaa GBK:n myllyttäessä välillä vaarallisestikin. Toisaalta ei GBK:n 60% pallonhallintakaan tuonut yhtään rytmihäiriöitä aiheuttanutta tilannetta, mutta pariin otteeseen kotiyleisö joutui haukkomaan henkeä. Muutenkin toinen puolikas oli melko sekava parin lievän loukkaantumisen ja usean varoituksen takia. Kotijoukkue voi lopulta olla tyytyväinen pisteeseen. Lopputulemana siis 1-1 pistejako minkä seurauksena joukkueet jatkavat tasapisteissä taistellen ylemmän keskikastin sijoituksista.

Seuraavassa kotiottelussa lauantaina 11.9 FCV kohtaa tällä hetkellä sarjakakkosena majailevan TP-47:n.

Ottelun pöytäkirja