FCV avaa kauden mielenkiintoisella vierasreissulla

SJK – FCV Vappuaattona klo 16 Seinäjoella

 

Kausi käynnistyy heti kovimmalla mahdollisella ottelulla, kun FC Vaajakoski matkustaa Seinäjoelle sarjan ylivoimaisen ennakkosuosikin, Seinäjoen jalkapallokerhon, vieraaksi. FCV:n harjoitukset ovat sujuneet hyvin ja sairastupaa on saatu sopivasti tyhjennettyä ennen kauden alkua. Kalle Kautto, Jukka Kosonen ja Tomi Karlstedt ovat palanneet vahvuuteen. Arash Muridiyazd ja Niko Kiiveri jatkavat vielä sairastuvalla. Otteluun saadaan siis jalkeille iskukykyinen ryhmä, vaikka loukkaantuneiden Arashin ja Kiiverin lisäksi poissa on valtionpalveluksessa oleva Ala-Porkkunen.

Jo viime kaudella nousua tavoittelemman lähtenyt Seinäjoen jalkapallokerho on pettymyksen myötä laittanut talven aikana uutta vaihdetta silmään. Joukkueeseen ovat siirtyneet muun muassa JJK:ssa edellisinä kausina sarjaa dominoineet Christian Sund ja Matti Lähitie. Muita merkittäviä nimiä ovat TPS:sta siirtynyt Chris Cleaver, Jarosta tullut Petter Meyer sekä usean kauden ajan Viikingeissä maalin suuta vakuuttavasti vartioinut Luis Fernando. Tämän myötä joukkue on esiintynyt kauden harjoituspeleissä ja Suomen Cupissa vakuuttavasti raivaten tien aina Suomen Cupin pikkufinaaliin.

FC Vaajakosken valmentaja Kastarinen on tyytyväinen viimeaikaiseen tekemiseen:
”harjoitukset ovat sujuneet todella hyvin ja tekemisen taso on ollut
korkea. Pisteitä lähdetään hakemaan, ja luotto omaan joukkueeseen on kova. Ottelusta tulee varmasti viihdyttävä ja hieno futiskamppailu, jota katsojien kannattaa tulla seuraamaan”, Kastarinen toteaa. Varmaa on myös se, että FCV:n pelaajia ei otteluun tarvitse herätellä mikä antaakin oivan mahdollisuuden näpäyttää heti kauden avauksessa ennakkosuosikki SJK:ta.

 

Ilkka-lehden Kakkosen C-lohkon ennakko.