FC Vaajakoski avaa kilpakauden lauantaina 12.3

Suomen Cupin 4.kierros, la 12.3 18:00, VG-62 – FC Vaajakoski

FC Vaajakoski avaa kilpakauden lauantaina 12. päivä Suomen Cupin 4. kierroksen ottelulla VG-62:sta vastaan. Arpa ei ollut vaajakoskelaisille kovin suosiollinen, sillä matkaa vieraspeliin Naantaliin kertyy 325km.

Vastustaja VG-62 on kerennyt pelata jo pari cupin ottelua tällä kaudella. Turun piirin kolmoseen täksi kaudeksi nousseet naantalilaiset voittivat 2. kierroksella saman piirin nelosta pelaavan salolaisen SaTon 0-1 vieraissa. 3. kierroksella vastaan asettui astetta kovempi vastus, Tampereen piirin kolmosta pelaava TPV/2, jonka naantalilaiset kaatoivat niin ikään 1-0.

FC Vaajakoski lähtenee otteluun hienoisena ennakkosuosikkina, mutta vastustajaa ei ole mitään syytä aliarvioida varsinkin kun muistaa miten viime vuoden cupin avauksessa kävi paikallista BETiä vastaan. Oletettavaa on, että reissusta tulee rankka muunkin kuin matkustamisen osalta. Toivotetaan pojille onnea matkaan, jotta FCV olisi mahdollista nähdä Suomen Cupissa tänä vuonna myös hieman lähempänä Vaajakoskea.