FC Jazz – FC Vaajakoski 1-1

FC Vaajakoski matkasi harjoitusotteluun aurinkoiseen, mutta tuuliseen Poriin. Sairastelut, loukkaantumiset ja muut syyt olivat pienentäneet joukkueen kolmeentoista pelaajaan. Se ei haitannut, sillä vierailijat pelasivat hyvän ja aktiivisen pelin, lopputulos oli vain harmittava 1-1.

Vaajakoski aloitti ottelun räväkästi ja saivatkin luotua painetta Jazz: n maalille. Jo muutaman minuutin kohdalla Aapo Kuortille avautui loistava maalipaikka, mutta onnistumista ei tullut. Peliä oli pelattu n. 30 minuuttia, kun vieraat siirtyivät johtoon. Kerkko Huhtanen keskitti pallon maalille ja Kuortti puski pallon maaliin 0-1. Maalin jälkeen ottelun hallinta siirtyi täysin vieraiden komentoon. Muutamasta hyvästä maalipaikasta huolimatta tauolle siirryttiin vain 0-1 tilanteessa.

Toinen jakso käynnistyi Vaajakosken hyvällä otteella ja toinen maali oli todella lähellä. Tunnin pelin jälkeen kotijoukkue rupesi saamaan peliä hallintaansa, mutta hyvin puolustanut FCV ei antanut kunnollisia maalipaikkoja. Vain muutama minuutti ennen loppuvihellystä Jazz sai tasoituksen. Pieni virhe puolustuksessa ja Ari Qvist pelattiin läpi, nosto vastaantulleen Teemu Holopaisen yli ja peli tasan 1-1. Nämä olivat myöskin loppunumerot.

FC Vaajakoski: Jarkko Suonpää, Teemu Holopainen, Tarkko Savela, Jere Keskinen, Kerkko Huhtanen, Aapo Autio (c), Janne Muurikainen, Jussi Kuortti, Niko Leppänen, Kimmo Huisman, Aapo Kuortti, Tomi Karlstedt ja Jarmo Leskinen (ei pelannut pienen loukkaantumisen vuoksi)