Edustusjoukkue rakentuu — kolme sopimusta lisää

Joukkueen rakentaminen etenee hyvissä merkeissä, sillä viittä edellistä sopimusta on päästy täydentämään jälleen kolmella nimellä. 23-vuotias keskikentän yleispelaaja Matias Kiesilä sekä puolustajat Teemu Roponen ja Toni Koskinen jatkavat Vaajakoskella.

Pitkään FCV-paidassa pelannut Kiesilä esiintyi menneellä kaudella 14 ottelussa, enimmäkseen keskikentän keskustassa. Maaleja otteluissa ei syntynyt, mutta toissa kaudella erityisesti hyökkääjänä pelannut Kiesilä viimeisteli viisi osumaa.

21-vuotias kuopiolaistaustainen Teemu Roponen pelasi ensimmäisen kautensa Vaajakoskella ja vakiinnutti avauskokoonpanon paikkansa heti kauden alussa. Keskikesän loukkaantuminen sotki loppukauden, mutta Roponen ehti tekemään paluun kentille kauden toiseksi viimeisessä ottelussa.

25-vuotias Koskinen teki paluun Vaajakoskelle muutaman kauden tauon jälkeen ja pelasi 10 ottelussa. FC Vaajakosken lisäksi Koskinen on pelannut Äänekosken Huimassa.

”Nämä kolme pelaajaa ovat ensi kautta tarkastellessa varsin samankaltaisessa tilanteessa. ”Asenne-trio” kuvastaa kolmikkoa osuvasti. Nämä jätkät tulevat jokaiseen tapahtumaan valmiina antamaan itsestään 110%. Sellaiset pelaajat ovat joukkueelle kullanarvoisia. Nyt kaikilla on oiva mahdollisuus osoittaa talven aikana oma tasonsa ja ottaa seuraava askel pelaajina.” – Sami Okkonen

FC Vaajakosken sopimuspelaajat kaudelle 2020

  1. Ville Viljala
  2. Masa Malen
  3. Valtteri Lohi
  4. Toni Järvinen
  5. Aleksi Kaakinen
  6. Matias Kiesilä
  7. Teemu Roponen
  8. Toni Koskinen

FC Vaajakoski harjoittelee – kiinnostuneet pelaajat ovat tervetulleita harjoituksiin

Mikäli olet kiinnostunut, ota yhteys päävalmentaja Sami Okkoseen 050 343 1518.