Edessä kesän ensimmäinen paikallisderby

JJK – FC Vaajakoski, to 2.7.2020 klo 18.30 Harjun Stadion, Jyväskylä.

Vesi kielellä odotettua Jyväskylän paikallisderbyä päästään maistelemaan ensimmäistä kertaa tällä kaudella torstaina, kun JJK isännöi vaajakoskelaisia kotistadionillaan Harjulla. Samaista herkkua tänä kesänä on tarjolla vielä kahdesti uudestaankin, sillä muuttuneen sarjaohjelmamuodon ansiosta joukkueet ottavat yhteen peräti kolmesti.

Kotijoukkue on erikoisjärjestelyin onnistunut mahdollistamaan sisäänpääsyn yleisölle tarvittaessa aina jopa 2000 katsojaan saakka. Paikallistaisto on katseltavisssa ilmaislähetyksenä myös Keskisuomalaisen sivustojen kautta ja selostajana äänessä tulee olemaan tehtävässään maamme tunnetuimpiin kuuluva Tapio ”Tapsa” Suominen.

FCV löytänyt voittovireen

Vaajakoskelaiset ovat poimineet tilileen kaksi peräkkäistä voittoa vahvoilla otteilla. Ennen juhannusta sarjanousija FC Kiisto kaatui Vaasassa puhtaasti 0-3 ja viime lauantaina joukkue otti kauden ensimmäisen kotivoittonsa, kun JBK Pietarsaaresta kukistettiin komeasti 3-1.

Molemmissa voitto-otteluissa yhtäläistä on ollut hieman tukkoinen alku, mutta takaiskuilta omaan päähän on kuitenkin alussa vältytty. Sekä Kiistoa että JBK:ta vastaan FCV onnistui iskemään pelien avausmaalit ensimmäisestä kunnon hyökkäyksestään reippaan kymmenen minuutin jälkeen. Näiden seurauksena pelaaminen helpottui ja ote siirtyi punapaidoille. Tuloksena onkin lopulta ollut kaksi varsin ehjää ysikymppistä.

FC Vaajakosken hyökkääminen on ollut viime syksyn tapaan viihdyttävää katseltavaa. Monipuoliset syöttökuviot ja pitkät avaukset ovat pitäneet vastustajien puolustuksen kiireisenä. Kotinurmellaan viime viikonloppuna FCV esitteli JBK:ta vastaan myös fyysistä puoltaan, minkä tuloksena joukkue hallitsi kaksinkamppailutilanteita. Keskikentällä Niko Lohi dominoi peliä kahteen suuntaan erinomaisilla otteillaan ja Santtu Laaksonen johti puolustuksen rivejä vakuuttavin elkein.

Kuva: Ville Koskiniemi

Matias Sarlinin hattutempulla JBK nurin

Vaajakosken viheriöllä nähtiin edellisenä lauantaina Matias Sarlinin järjestämä ilotulitus. Muilla FCV-pelaajilla ruuti oli hieman märkää, mutta Sarlin paikkasi tämän puutteen tekemällä kolme maalia.

Heti ottelun ensiminuutilla Ville Viljala venyi tärkeään torjuntaan ja seitsemän minuutin tienoilla Tomi Karlstedt siivosi kulmapotkusta tulleen tilanteen maaliviivan tuntumasta päällään väljemmille vesille. Avausosuma syntyi kotijoukkueen toimesta, kun ensimmäistä kertaa FCV:n aloituskokoonpanossa mukana olleen Niilo Pirttisen tarkka keskitys tuotti tulosta. Puolustajien väliin vapaaksi boksiin unohdettu Sarlin puski illan avausmaalinsa 13. peliminuutilla.

JBK:n tekemistä sotkivat pari alussa sattunutta loukkaantumista. Myös kotijoukkueelta Karlstedt joutui jättämään kentän reilun puolen tunnin kohdalla. Toisen osumansa Vaajakoski rakenteli avauspuoliskon lisäajalla, kun Lari Liukkosen vasemman jalan pystyavaus keskiviivan päältä löysi kohteensa. Pietarsaarelaisten puolustukselta karkuun juossut Sarlin sijoitti tolpan kautta sisään kotijoukkueen taukojohdoksi 2-0.

Jälkimmäisellä puoliajalla FCV tuhlaili maalintekopaikkojaan, mutta omat tilanteensa oli myös vierasjoukkueella. Lopulta näyttävän syöttökuvion seurauksena Kimmo Huisman pääsi tarjoilemaan avoimen paikan Sarlinille, josta hyökkääjä nakkasi puskullaan hattutempun valmiiksi. JBK:n Jonas Emet onnistui vielä ottelun lopussa rikkomaan Viljalan nollapelihaaveet kulmapotkun jälkitilanteesta. Voitto jäi kuitenkin Vaajakoskelle ja se, jos mikä on tärkeintä.

FC Vaajakoski löytyy tällä hetkellä Kakkosen C-lohkon toiselta tilalta, kun kolmessa pelissä haaviin on tarttunut kuusi pistettä. Ottelun vähemmän pelannut JJK on neljän pisteen saaliilla sijalla viisi. Matias Sarlin on neljän tehdyn osuman myötä jaetulla piikkipaikalla Kakkosen maalintekijätilastossa. Alkukauden tehoviimeistelijä tuumii derbyn alla seuraavanlaisesti.

”Kauden kolmesta ensimmäisestä matsista on jäänyt äärimmäisen hyvä ja luottavainen fiilis joukkueen tekemiseen. Ollaan pystytty joka viikko kasvamaan joukkueena ja innolla odotan, mihin me tullaan vielä tällä kaudella pystymään. Keskiviikkona valmistavissa reeneissä meno näytti terävältä ja valmiilta torstain koitokseen. Mulla on kutina, että torstaina me ei tulla jäämään Harjulla ilman maaleja ja jos vaan jaksetaan puolustaa joukkueena ilman tonttuiluja koko 90 minuuttia, niin saadaan kyllä täydet kolme pistettä Harjulta väännettyä. Torstaina päästään vihdoin punnitsemaan, onko ne JJK:n jätkät mistään kotoisin! Come on FCV!!” – Matias Sarlin

Kuva: Ville Koskiniemi

JJK ensimmäinen jyväskyläläinen Veikkausliigassa

Jyväskylän Jalkapalloklubin tarina sai alkunsa vuonna 1992 JyP-77:n ja JyPK:n yhdistäessä toimintansa. Joukkue pelasi pitkään Ykköstä ja Kakkosta, mutta saavutti lopulta pitkäaikaisen unelmansa nousemalla Veikkausliigaan kaudelle 2009. Ensimmäinen vierailu pääsarjatasolla kesti viisi vuotta, jonka aikana JJK saavutti seurahistoriansa kovimman meriitin ottamalla SM-pronssia 2011.

Vahva kausi kotimaan kentillä takasi kettupaidoille kesäksi 2012 myös pääsyn Eurooppa- liigan karsintoihin. Ensimmäisellä karsintakierroksella joukkue kukisti norjalaisen Stabækin yhteismaalein 4-3, mutta putosi jatkosta seuraavalla kierroksella montenegrolaisen FK Zetan ollessa parempi vierasmaalisäännöllä.

Paluu alasarjoihin ja alkanut nousu

JJK.n toinen yritys Veikkausliigan tasolla 2017 jäi yhden kauden mittaiseksi. Tästä kaudesta alkoikin seuran jyrkkä alamäki, sillä heti seuraavana vuonna joukkue valahti jälleen yhtä sarjatasoa alemmas Kakkoseen. Talvella 2019 organisaation vaikea taloudellinen tilanne kulminoitui konkurssiksi, joka tarkoitti pelipaikan löytyvän kesällä vasta Kolmosesta.

Joukkue taisteli tiensä takaisin valtakunnallisiin sarjoihin kuitenkin välittömästi voitettuaan Kolmosen lohkonsa parin pisteen erolla tiukan vastuksen antaneeseen paikalliskilpailija FC Blackbirdiin nähden. Jo edelliskaudelle odotetut JJK:n ja FC Vaajakosken paikallisväännöt tekevät näin viimein paluun.

Kettupaidat raapineet vieraista neljä pistettä

JJK:n kausi alkoi voitokkaasti, kun joukkue haki pisteet Vaasasta VIFK:n vieraana lukemin 2-4. Avausjaksolla jyväskyläläiset olivat terävästi liikenteessä puhkoen vaasalaisten puolustusta milloin mistäkin. Robin Saastamoisen kahdella ja Joonas Madetojan yhdellä tehdyllä maalilla taukojohto olikin vierailijoille jo 0-3. Toisella puoliajalla JJK:n pakka sekosi hetkellisesti vaihtojen ja IFK:n antaman paineistuksen myötä. Kotijoukkue nousi nopeasti jo maalin päähän, mutta lopullisen niitin vaasalaisten arkkuun naulasi Saastamoinen hattutempun varmistaneella rankkariosumallaan.

Kauden toisessa pelissään kettunutut vierailivat Oulussa viime sunnuntaina. Joukkueen oli tyytyminen pistejakoon 1-1 Oulun Luistinseuraa vastaan, vaikka pallollista peliä hallinneilla vierailijoilla oli eväät voittoonkin saakka. JJK:n tasoitusosumasta vastasi toisella puoliskolla Rasmus Ervasti.

Robin Saastamoinen – maalivainu tallella myös Kakkosessa

Suuresta suosiosta sekä JJK:n joukkueen sisällä että kannattajien keskuudessa nauttiva Saastamoinen teki vastustajan verkkoon viime kaudella Itä- ja Keski-Suomen Kolmosessa 19 osumaa, joilla hän jakoi sarjan maalipörssin kärkitilan. Hiljattain 27 vuotta täyttänyt isokokoinen hyökkääjä kärkkyi maaleja ennen Jyväskylään siirtymistään Lahden suunnalla, jossa hänelle kirjattiin myös muutama Veikkausliigaottelu. JJK-kipparin maaleja kettupaidat tarvitsevat myös Kakkosessa .

Kokeneinta osastoa JJK:ssa edustaa joukkueen nousut ja laskut nähnyt Mikko Manninen, jolle alkanut kausi on jo kymmenes peräkkäinen kettunutussa. 35-vuotias laitapelaaja oli nuoruudessaan palloilulajien monilahjakkuus ja on ollut voittamassa Suomen väreissä esimerkiksi nuorten salibandyn maailmanmestaruutta. Lajiksi vakiintui Korpilahden Martista lähtöisin olevan Mannisen osalta kuitenkin jalkapallo, jossa pääsarjapelejä on koossa reilut 250 JJK:n, Valkeakosken Hakan ja TPS:n väreissä.

JJK:n päävalmentajana toimii Basam Elfadl, joka on ollut mukana organisaatiossa jo vuodesta 2013 saakka valmentaen aluksi eri juniorijoukkueita. Ensimmäinen kausi edustuksen vetovastuussa 2019 tuotti tavoitellun tuloksen eli sarjanousun, ja jatkosopimus Elfadlin kanssa syntyi välittömästi viime kauden päätyttyä.

JJK-pakkaan muutama kova paluumuuttaja

Koppeja viime kaudella Ykkösessä AC Kajaanin joukkueessa poiminut Aati Riihimäki teki paluun JJK:n riveihin ja on lähtökohtaisesti seuran ykkösvaihtoehto maalin suulle tämän kesän peleissä. Puolustukseen mukaan joukkue sai tutun vahvistuksen, kun kettujen väreissä niin Veikkausliigaa kuin Ykköstäkin pelannut Severi Vielma liittyi mukaan ryhmään. Viime kausi päättyi keskuspuolustajalta epäonnisesti, sillä EIF:ssä alkanut kesä katkesi polvivammaan heti ensimmäisessä sarjaottelussa.

Keskikentän avainrooleihin JJK:hon palasivat Ville Kirvesoja ja Tuomas Koppelomäki. 23-vuotias Kirvesoja lukeutui parina edellisenä vuotena Mikkelin Pallokissojen tärkeimpiin pelaajiin. Koppelomäen osalta viime kesä jäi väliin loukkaantumisten vuoksi, mutta vasenjalkainen hyökkäävä keskikenttäpeluri on myös viimeisimpänä seuranaan edustanut MiPK:iä. Kolmas tulija samasta eteläsavolaisesta Kakkosen joukkueesta on vasemman laitapuolustajan paikalla viihtyvä Jonne Porkka.

Värikkäistä tempauksistaan tunnettu Joni Vesalainen on ollut mukana monessa lajissa ja joukkueessa, ja teki paluun myynti- ja markkinointitehtäviin tälle kaudelle kettuorganisaatioon.

Vuosi 2005 muistetaan FCV:n voitoista

FC Vaajakoski on pelannut Kakkosta JJK:n kanssa yhtä aikaa aiemmin 2000- luvun alkupuoliskolla kolmen kauden verran. Ketturyhmä sijoittui joka kerta sarjataulukossa vaajakoskelaisten edelle, mutta hienojakin hetkiä punavalkoisten matkaan on tarttunut. Vuonna 2005 FCV vei nimiinsä molemmat keskinäiset kohtaamiset. Elokuun alussa 15 vuotta sitten Vaajakoski kävi ryöstämässä pisteet Harjulta maalein 1-2. Kotijoukkeelta Antti Tolvanen maalasi heti kamppailun alussa, mutta myöhemmin avauspuoliskolla FCV:ltä osuneet Karlstedt ja Kalle Kautto, sekä maaliton toinen jakso takasivat makoisan vierasvoiton. Samalla kaudella JJK oli kaatunut jo aiemmin kotinurmella samoin lukemin.

Joukkueiden viimeisimmässä ketturintojen isännöimässä Kakkosen sarjapelissä vuonna 2006 JJK osoittautui paremmaksi numeroin 2-0, kun verkon perukoille asti pallon saivat laitettua Miikka Järvenpää ja Janne Järvinen. 2003 JJK nollasi punapaidat kotiottelussaan 4-0.

Joukkueet ottelivat tämävuotisella talvikaudella harjoituskamppailun Vehkahallissa, jossa päädyttiin tasatulokseen 1-1. Peetu Lintinen siirsi avauspuolikkaalla vaajakoskelaiset johtoon rangaistuspotkusta, mutta jälkimmäisellä nelivitosella Saastamoinen tasoitti pelin Kirvesojan tarjoilemasta vaparista.