Avausottelusta avausvoitto

Jos viime kausi käynnistyi parilla tappiolla, niin tänä vuonna avausvoitto otettiin heti kättelyssä.

Jyskän kenttä vihersi tuttuun tapaan, ja epävakaassa sekä kovin vaihtelevassa kelissä pelattua ottelua FC Vaajakosken ja Rovaniemen FC Santa Clausin välillä oli saapunut todistamaan noin 150 katsojaa. Kotijoukkueen avauskokonpaanossa esiintyi kolme kotiyleisölle uutta pelaajaa. Niko Leppänen, Juha Veijonen ja Tuomo Janatuinen debytoivat kotikentällä, kuten myös toisella puoliajalla kentälle veljensä Aapo Kuortin tilalle vaihdettu Jussi Kuortti. Tarkko Savela sen sijaan palasi punapaitaan parin vuoden tauon jälkeen.

FCV aloitti ottelun todella vahvasti, ja peli pyöri pääosin Joulupukkien kenttäpäädyssä. Vaajakoskelaisten nopea syöttöpeli ja agressiivinen karvaus tuottivat ongelmia vierailijoille. Kovin kauaa ei avausmaaliakaan tarvinnut odottaa, kun Tomi Karlstedt vapautti Kimmo Huismanin loistavalla pystysyötöllä. Huisman irtautui laidasta läpi, ja sijoitti pallon tarkasti takakulmaan. Erittäin tärkeä ensimmäinen maali syntyi jo ottelun kahdeksannella peliminuutilla.

2-0 -osuma nähtiin kun kellossa oli 25 minuuttia, ja maalintekijäksi merkittiin melkoisen hässäkän päätteeksi laitapuolustajana luutinut Juha Veijonen. Veijonen onnistui sutimaan pallon kulmapotkun jälkitilanteessa pallon verkon perukoille, ja näin punapaitainen kotijoukkue siirtyi jo kahden maalin karkumatkalle. Erinomaista ensimmäistä puoliaikaa kaunisteltiin vielä Jukka Kososen noin 20 metristä laukomalla 3-0 -maalilla.

Toisella puoliajalla Santa Claus pyrki hyökkäämään ensimmäistä puoliskoa enemmän, ja pelin painopiste siirtyikin aiempaa enemmän vaajakoskelaisten päätyyn. Muutaman vaarallisen paikan rovaniemeläiset onnistuivat rakentamaan, mutta kotijoukkueen maalilla loistavasti torjunut Teemu Holopainen huolehti rysästään menestyksellä, eikä vierasjoukkue onnistunut maalinteossa.

Keskikentälle toisella puoliajalla vaihdettu Kalle Kautto toi joukkueen peliin tuttuun tapaan hurjan määrän taitoa ja näyttävyyttä. Saksipotku oli hiottu jälleen talvikaudella kuntoon, mutta kotiyleisön harmiksi yritys ei aivan tuottanut tulosta. Tässä tempussahan Kautto on FCV-paidassa onnistunut ainakin pariin otteeseen. Toinen väläys nähtiin, kun Kautto pelasi Jussi Kuortin kanssa hienosti yhteen, ja vapautti Kuortin todella oivaltavalla syötöllä läpiajoon. Vain maalivahti Turo Jänkälän reaktiotorjunta pelasti Santa Clausin neljänneltä takaiskulta.

FC Vaajakoski: Teemu Holopainen, Kerkko Huhtanen, Juha Veijonen, Aapo Autio (C), Tuomo Janatuinen, Niko Leppänen, Kimmo Huisman, Aapo Kuortti (Jussi Kuortti 46), Arash Muridiyaz (Kalle Kautto 60), Jukka Kosonen (Tarkko Savela 73), Tomi Karlstedt

Vaihtopelaajat: Jarkko Suonpää, Janne Muurikainen, Jarmo Leskinen, Simo Ihalainen

Maalit: 8′ Kimmo Huisman
25′ Juha Veijonen
37′ Jukka Kosonen

Pöytäkirja (klikkaa)
Kuvia ottelusta